VERin blogi
Viimeisimmät merkinnät
22.1.2020 klo 15.41 Timo Viherkenttä
Otsikon kysymys on olennainen. Siinä piilee kuitenkin oletus, jonka mukaan Valtion Eläkerahasto – VER – olisi jonain päivänä iso. Toki reilut 20 miljardia euroakin on paljon, mutta kalpenee vaikkapa vertailussa valtion noin 92 miljardin euron...
3.1.2020 klo 10.51 Timo Viherkenttä
Vuosi 2019 merkitsi sijoittajille jatkuvia kissanpäiviä. Melkein kaikki mahdolliset sijoitukset tuottivat mukavasti tai suorastaan erinomaisesti. Tappioiden tekeminen onnistui vain salkulla, joka oli kohdistettu juuri vääriin paikkoihin ja vielä...
4.11.2019 klo 15.01 Timo Viherkenttä
Niin eläkesijoittajilla kuin monilla muillakin instituutioilla on sijoitussalkussaan runsain mitoin erilaisia korkopapereita. Miksi ihmeessä? Mehän elämme käsittämättömän matalien ja jopa negatiivisten korkojen aikaa. Ovatko nämä instituutiot...
26.6.2019 klo 11.35 Timo Viherkenttä
Suomalaisten eläkevarat ovat poikineet pitkään vallan mukavasti. Synkän finanssikriisivuoden 2008 jälkeinen aika on ollut voittokulkua, jota vain vuodet 2011 ja 2018 ovat vähän häirinneet. Valtion Eläkerahaston (VER) kymmenvuotiskauden...
20.3.2019 klo 11.30 Timo Viherkenttä
Eläketurvakeskuksen 19.3.2019 julkaisemia uusia pitkän aikavälin laskelmia kommentoitiin heti julkaisupäivänä pitkin ja poikin. Siltä varalta, että joku ei ole kyllästynyt asiaan, vielä muutama näkökohta.
Laskelmat ulottuvat pääosin...
26.2.2019 klo 10.25 Timo Viherkenttä
Sijoitustuotealkemistit kehittelevät yhä kekseliäämpiä häkkyröitä, mutta yksi seksikkyydeltään monesti rajallisena pidetty sijoituskohde jaksaa jaksaa: valtion obligaatiot.
Lähes kaikilla suuremmilla instituutiosijoittajilla on salkussaan näitä...
4.1.2019 klo 10.18 Timo Viherkenttä
Ensin hyvät uutiset:
Valtion Eläkerahaston ja monien muiden eläkesijoittajien toteutuneet kymmenvuotistuotot hypähtivät päättyneenä vuonna iloisesti ylöspäin.
Sitten huonot:
Nousu ei johtunut hyvistä tuotoista vuonna 2018 vaan vuoden 2008...
29.11.2018 klo 11.03 Timo Viherkenttä
Eläketurvakeskus (ETK) on julkaissut kansainvälisiä vertailutietoja eläkerahastojen sijoitusallokaatioista sekä reaalituotoista eri aikaperiodeilta. Suomalaisten eläkesijoittajien, myös Valtion Eläkerahaston, reaalituotot oliv...
5.11.2018 klo 11.44 Timo Viherkenttä
”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen”, lauloi Juice Leskinen aikanaan. Tämä ei ollut kaukana monen osakesijoittajan tunnelmista lokakuussa 2018. Laaja-alainen kurssilasku pudotti myös Suomessa lakisääteisten eläkevarojen arvoa useilla...
8.10.2018 klo 10.42 Timo Viherkenttä
Yksi budjettikuria vahtivien valtiovarainministerien valttikorteista on perinteisesti ollut markkinavoimat. Etenkin lisämenojen vaatijat on pyritty tyrmäämään uhkauksella siitä, että valtion luotottajat rankaisevat liiallisesta budjettialijäämästä...
19.6.2018 klo 13.37 Timo Viherkenttä
”Passiivinen” sijoittaminen on vyörynyt voimalla suureksi osaksi osakesijoitusmarkkinaa. Vaikka indeksirahastoja on ollut jo vuosikymmenten ajan, indeksisijoittaminen on noussut massiiviseksi ilmiöksi vasta tämän vuosituhannen puolella ja sen...
27.5.2018 klo 10.00 Jukka Pekkarinen
Keskustelu sosiaaliturvan uudistamisesta käy kovilla kierroksilla. Uusia ehdotuksia tehdään solkenaan. Aina ei ehditä pitää tarkkaa lukua siitä, miten uudet ideat sopivat nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmään. Tämä yhteensovituksen ongelma tulisi...
13.3.2018 klo 10.21 Timo Viherkenttä
Osittainen varhennettu vanhuuseläke – kavereiden kesken ove – tuli kohtalaisella ryminällä osaksi eläkejärjestelmäämme vuonna 2017. Heti ensimmäisenä vuonna ovea alkoi nostaa 12 500 suomalaista. Vuonna 1956 syntyneistä, joita voimaantulovuosi...
14.2.2018 klo 10.46 Timo Viherkenttä
Eläketurvakeskuksen vastikään julkaistun vertailun mukaan Euroopan suurimmat lakisääteisen eläkejärjestelmän varat suhteessa bruttokansantuotteeseen löytyvät Norjasta. Mutta Suomi on heti seuraava.
Hopealle jääminen ei vaadi selittelyjä, mutta...
7.12.2017 klo 12.46 Timo Viherkenttä
Yhdysvaltojen verouudistus on sitä vaille valmis, että kongressin edustajainhuoneessa ja senaatissa hyväksytyt versiot sovitetaan yhteen. Yhteensovitus ei ole pelkkä muodollisuus vaan versioiden välillä on merkittäviäkin substanssieroja, mutta...
1.11.2017 klo 15.12 Sami Lahtinen
Elämme tilanteessa, jossa useimpien arvopapereiden hinnat ovat kehittyneet jo pitkään suotuisasti. Esimerkiksi Yhdysvaltain osakemarkkinoilta (S&P 500) on ollut saatavissa 15 prosentin annualisoitu tuotto viimeisten yhdeksän vuoden aikana....
30.10.2017 klo 14.35 Timo Viherkenttä
Kohta kaksi vuotta sitten, 7.1.2016, julkaistiin VERissä päin -blogi ”FANGin dilemma”, jossa hämmästeltiin ns. FANG-yhtiöiden (Facebook, Amazon, Netflix, Alphabet (Google)) rajua kurssinousua. Blogissa aprikoitiin jopa sitä, oliko kurssinousussa...
21.8.2017 klo 10.47 Timo Viherkenttä
Tähän mennessä tapahtunutta:
Professori, nobelisti Bengt Holmström esitti Keskuskauppakamarin 100-vuotisjuhlassa 10.8. arvion, jonka mukaan ei näytä realistiselta, että seuraava sukupolvi saisi kaikki eläkkeensä. Lehtihaastattelussa hän lisäsi,...
12.5.2017 klo 11.40 Timo Viherkenttä
Elinikien nousu on ollut monissa maissa, myös Suomessa, viime vuosikymmeninä hämmästyttävän nopeaa. Tämä on historiallinen saavutus ja sillä on moninaisia vaikutuksia niin ihmisiin kuin yhteiskuntiin.
Kehitys vaihtelee kuitenkin suuresti eri...
20.3.2017 klo 11.05 Timo Viherkenttä
Yhdysvaltojen uudella hallinnolla on ylitettävänä monta estettä rajun muutosohjelman toteuttamisessa. Yksi näistä on satavuotinen debt ceiling, joka määrittää sitovasti liittovaltion velan enimmäissuuruuden. Velkakatto oli väliaikaisesti poissa...