VERin 1.1.–30.6.2017 tuotto 3,7 %; viiden vuoden vuosituotto 7,2 %

Julkaistu 22.8.2017 klo 13.40


Sijoitusympäristö

Sijoitusmarkkinoiden kehitys jatkui alkuvuonna 2017 suhteellisen suotuisana. Reaalitalous kehittyi odotuksia paremmin erityisesti euroalueella. Sijoitusmarkkinoiden kannalta olennaista oli, että kun inflaatiolukemat ja -odotukset pysyivät matalina, useimmat keskeiset keskuspankit jatkoivat kevyen rahapolitiikan linjalla. Yhdysvaltojen keskuspankin suhteellisen maltillisesti käynnistettyjen koronnostojen jatkaminenkaan ei aiheuttanut markkinoilla väristyksiä.

Positiivinen vire koski alkuvuonna erityisesti osakemarkkinoita sekä kehittyvien markkinoiden korkoja sekä yrityslainoja. Toisella neljänneksellä kehitys oli ensimmäistä vaatimattomampaa, mutta markkinatasot pääsääntöisesti pitivät.


VERin sijoitustoiminnan tuotto

Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnan seurannassa ja arvioinnissa keskitytään kuluvasta vuodesta alkaen entistä korostuneemmin pitkän aikavälin toteutumien ja tulevaisuuden tarkasteluun neljännesvuotisen arvioinnin kustannuksella. VER julkistaa kuitenkin edelleen neljännesvuositiedot ja -kommentit entisessä laajuudessa.

VERin sijoitusomaisuuden arvo 30.6.2017 oli 19,2 miljardia euroa.  Sijoitusten tuotto käyvin arvoin oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 3,7 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden (1.7.2012–30.6.2017) keskimääräinen nimellistuotto oli 7,2 ja viimeisten kymmenen vuoden 4,5 prosenttia vuodessa.

 

Sijoitusten reaalituotoksi vuoden alkupuoliskolla muodostui 3,6 prosenttia. Viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 6,4 prosenttia ja kymmenen vuoden reaalituotto vastaavasti 3,0 prosenttia vuodessa.
 

Valtion näkökulmasta sijoitustoiminnan tuottoa voidaan verrata myös valtionvelan kustannukseen, koska eläkemenoihin varautumista varten kerättävän rahaston vaihtoehtona voidaan pitää pienempää valtionvelkaa. Kymmenenä viime vuonna VERin tuotto on ollut keskimäärin 2,4 prosenttiyksikköä valtionvelan keskikustannusta korkeampi. Nykymuotoisen toiminnan aikana vuodesta 2001 VERin markkina-arvoinen tuotto on ollut yhteensä runsaat 5,3 miljardia euroa suurempi kuin kulloistakin rahastoa vastaavalle rahamäärälle laskettu valtionvelan keskikustannus samalta ajalta.
 

VERissä seurataan pitkän aikavälin tuottoa suhteessa yleiseen markkinakehitykseen vertaamalla toteutunutta tuottoa globaaliin indeksiin, jossa osakesijoitusten paino on 50 ja valuuttasuojattujen joukkolainasijoitusten 50 prosenttia.


Tammi – kesäkuun 2017 yksityiskohtainen tarkastelu

Valtiovarainministeriön määräyksen mukaisesti VERin sijoitukset jaetaan korkosijoituksiin, osakesijoituksiin ja muihin sijoituksiin. Kesäkuun lopussa korkosijoitusten osuus oli 43,7 prosenttia, osakesijoitusten 44,0 prosenttia ja muiden sijoitusten 9,5 prosenttia. Suurista omaisuusluokista likvidit korkosijoitukset tuottivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,2 prosenttia ja noteeratut osakesijoitukset 6,9 prosenttia.


KORKOSIJOITUKSET

Likvidit korkosijoitukset

Likvidien korkosijoitusten tuotto oli 1,2 prosenttia.

Ensimmäisellä vuosipuoliskolla erityisesti Euroopan korot heiluivat voimakkaasti poliittisten ja Euroopan keskuspankin tulevaan rahapolitiikkaan liittyvien epävarmuuksien takia. Poliittisten epävarmuuksien poistuttua markkinoilla on spekuloitu EKP:n osto-ohjelman lopettamisella huolimatta maltillisista inflaationäkymistä. 

Yhdysvalloissa korkomarkkinat ovat olleet varsin rauhalliset huolimatta keskuspankin (FED) koronnostoista maaliskuussa ja kesäkuussa. FED on ilmoittanut aloittavansa taseen supistamisen ja jatkavansa koronnostoja. Markkinat hinnoittelevat FEDiltä huomattavasti vähemmän koronnostoja kuin mitä keskuspankin jäsenet indikoivat.

Alkuvuoden aikana likvidien korkosijoitusten parhainta tuottoa ovat tarjonneet kehittyvät markkinat.
 



Muut korkosijoitukset

Muut korkosijoitukset käsittävät sijoitukset private credit -rahastoihin.

Private credit -sijoitusten tuotto oli 4,1 prosenttia.

Private credit -rahastoille markkinatilanne on jatkunut suotuisana. Yritysten kysyntä lainamarkkinoilla on ollut vilkasta, joskin korkomarginaalien kaventumista on ollut näkyvissä.


OSAKESIJOITUKSET

Noteeratut osakesijoitukset

Noteerattujen osakesijoitusten tuotto oli 6,9 prosenttia.

Tunnelma maailman osakemarkkinoilla oli kautta linjan positiivinen vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla. Pörssiyhtiöiden raportoimat tulokset olivat pääosin hyvässä kasvussa edellisvuoteen verrattuna, ja myös tulevaisuuden näkymät koettiin varsin positiivisiksi. Epävarmuustekijöitä, etenkin geopoliittisia, on maailmassa edelleen ehkä jopa poikkeuksellisen paljon, mutta epävarmuudet eivät ainakaan toistaiseksi ole vaikuttaneet negatiivisesti osakemarkkinoiden sentimenttiin. Korot ovat pysyneet varsin matalalla tasolla, ja tällaisessa ympäristössä osakkeet ovat tarjonneet hyvän vaihtoehdon sijoituskohteena. Pohjoismaiset osakkeet tuottivat parhaiten ensimmäisellä vuosipuoliskolla, kun taas Pohjois-Amerikan osakkeet, jotka ovat heikentyneen dollarin myötä, tuottivat heikoiten.
 



Muut osakesijoitukset

VERin muut osakesijoitukset käsittävät sijoitukset pääomarahastoihin ja noteeraamattomiin osakkeisiin.

Pääomarahastosijoitusten tuotto oli 7,1 prosenttia ja noteeraamattomien osakkeiden 7,4 prosenttia.

Pääomasijoitusten varsin vahva alkuvuosi heijastelee osakemarkkinoiden koko ensimmäisen vuosipuoliskon jatkunutta nousujohteista kehitystä. Myös onnistuneet irtautumiset salkkurahastoista ovat osaltaan tukeneet salkun positiivista tuloskehitystä.


MUUT SIJOITUKSET

VERin muut sijoitukset käsittävät sijoitukset kiinteistö-, infrastruktuuri- ja hedge-rahastoihin sekä riskipreemiostrategioihin.

Kiinteistörahastosijoitusten tuotto oli 0,4 prosenttia ja infrastruktuurisijoitusten 6,6 prosenttia.

Kiinteistömarkkinoiden tilanteessa ei Euroopassa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia ja vaikka alkuvuoden tuotto on ollut maltillinen, odotukset toisen vuosipuoliskon tuotoista ovat positiiviset. Infrastruktuurisijoitusten tuottokehitys on jatkunut hyvänä. Sijoituksista saadut osingot sekä onnistuneet irtautumiset ovat positiivisen tuloskehityksen taustalla.    

Hedge-rahastot tuottivat ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 1,7 prosenttia. Ajanjakso oli haastava erityisesti makro- ja CTA-rahastoille, jotka kärsivät selkeiden trendien puutteesta. Yritysjärjestelyihin keskittyvät event-rahastot ja osakestrategiat tuottivat ajanjaksolla salkussa parhaiten.

Riskipreemiostrategiat tuottivat -0,8 prosenttia (TWR). Alkuvuosi on ollut erityisen haastava momentum- ja value-strategioille, jotka kärsivät etenkin kesäkuussa odotettua haukkamaisemman keskuspankkiviestin aiheuttamista markkinareaktioista.
 

Omaisuuslajien keskituotot viideltä vuodelta

 


Valtion eläkemenojen kasvu jatkuu

Valtion Eläkerahaston valtiontaloutta tasapainottava rooli on kasvanut ja kasvamassa. Valtion eläkemenot vuonna 2016 olivat 4 476 miljoonaa euroa ja vuoden 2017 budjetissa on varauduttu 4 568 miljoonan euron menoon. Koska VER maksaa valtion talousarvioon 40 prosenttia näistä menoista, VERin suorittama budjettisiirto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 914 miljoonaa euroa. Vastaavana aikana VERille kertyi eläkemaksutuloja 719 miljoonaa euroa. Rahaston nettomaksutulo onkin kääntynyt pysyväisluonteisesti negatiiviseksi eli rahastosta siirretään valtion talousarvioon enemmän kuin VERiin kertyy maksutuloja. Tämä budjettisiirron enemmyys VERin maksutuloihin nähden kasvaa jatkuvasti ja hidastaa rahaston kasvua.

Valtion Eläkerahaston hallitus hyväksyi vuonna 2016 strategian, jossa täsmennettiin pitkän aikavälin tavoitteenasettelu. Laissa säädetyn 25 prosentin rahastointitavoitteen saavuttamiseen pyritään strategian mukaan viimeistään vuonna 2033. Tämä edellyttää nettomaksutulon kehityksen pysyvän lähellä arvioitua tasoa ja sijoitusten reaalituoton säilymistä hyvänä. Valtion eläkevastuu oli vuoden 2016 lopussa 93 miljardia euroa ja rahastointiaste ylitti ensimmäisen kerran 20 prosentin rajan. Strategiassa myös määritettiin periaatteet, joilla sijoitussalkun riskitaso ja perusallokaatio johdetaan rahastolle asetetusta rahastointitavoitteesta, valtiovarainministeriön asettama pitkän aikavälin tuottotavoite huomioon ottaen.

 

AVAINLUKUJA

   
 

30.6.2017

31.12.2016

Sijoitukset, milj. euroa (markkina-arvoin)

19 241

18 767

Korkosijoitukset

8 403

8 640

Osakesijoitukset

8 462

8 445

Muut sijoitukset

1 821

1 579

Johdannaisten vaikutus

555

103

 

Sijoitussalkun jakauma

Korkosijoitukset

43,7 %

46,0 %

Osakesijoitukset

44,0 %

45,0 %

Muut sijoitukset

9,5 %

8,4 %

Johdannaisten vaikutus

2,9 %

0,5 %

 
 

1.1.–30.6.2017

1.1.–31.12.2016

Sijoitusten tuotto

3,7 %

6,7 %

Korkosijoitukset

Likvidit korkosijoitukset

1,2 %

4,0 %

Muut korkosijoitukset

4,1 %

2,4 %

Osakesijoitukset

Noteeratut osakesijoitukset

6,9 %

9,7 %

Pääomarahastosijoitukset

7,1 %

9,0 %

Muut sijoitukset

Kiinteistörahastot

0,4 %

11,9 %

Infrastruktuurirahastot

6,6 %

13,8 %

Hedge-rahastot

1,7 %

1,0 %

 

Eläkemaksutulot, milj. euroa

719

1 498

Siirto valtion talousarvioon, milj. eur.

914

1 790

Nettomaksutulo, milj. euroa

-195

-292

Eläkevastuuvelka, milj. euroa

 

93 000

Rahastointiaste

 

20 %

 

Lisätietoja:

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Viherkenttä puh: (09) 2515 7010.

Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VERin sijoitussalkun markkina-arvo oli 19.2 miljardia euroa kesäkuun 2017 lopussa.

Kaikki tässä katsauksessa esitetyt luvut ovat alustavia ja tilintarkastamattomia.