Eläkepolitiikka on ollut lokakuussa pop. Keskusteluun on saatu eväitä monenlaisilta paakareilta ja korista löytyy muun muassa:
-
Kansalaisaloite, jossa esitetään nykyisen työeläkeindeksin (80 % kuluttajahintaindeksiä, 20 % ansiotasoindeksiä) korvaamista ansiotasoindeksillä,
-
Teemu Muhosen ja Jari Hanskan polemiikkikirja Eläketurma,
-
Eläketurvakeskuksen uudet pitkän aikavälin laskelmat ja
-
Konsultti- ja analyysiyhtiö Mercerin kansainvälinen eläkejärjestelmävertailu.
Näistä kansalaisaloite ja Eläketurma muodostavat otollisen parin, koska niiden politiikkasuositukset näyttävät osoittavan ihan eri suuntiin. Kansalaisaloitteella pyritään nostamaan jo eläkkeellä olevien tulevia eläkkeitä, kun taas Eläketurman yksi keskeinen ehdotus on, että julkisia menoja säästettäessä myös maksussa oleviin eläkkeisiin olisi voitava – sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden nimissä - puuttua siinä kuin muihinkin tulonsiirtoihin.
Kumpaankin näistä ehdotuksista liittyy väkevä vastavoima: eläkkeiden korottamiseen rahojen loppuminen ja eläkkeiden leikkaamiseen perustuslaki. Kumpikaan vastavoima ei ole täysin kiistaton, koska rahojen loppuminen on riippuvainen tulevasta talouskehityksestä ja perustuslainvastaisuus eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkinnoista.
Kiljusen herrasväen tuotteeksi ehkä vähän pilkallissävyisesti kuvailtu kansalaisaloite on saanut vastaansa eläkealan selkeän tuomion, koska esitetty indeksimuutos näyttäisi verottavan eläkerahastoja liian rajusti ja johtavan eläkemaksujen kestämättömään korotukseen. Tämä kanta saa lisätukea Eläketurvakeskuksen uusista laskelmista, joiden mukaan maksuissa on ilman indeksiparannuksiakin väliaikaista nousupainetta jo 2020-luvulla ja pitemmällä aikavälillä tarvittaisiin lisää maksukorotuksia.
Kun lisäksi eläkerahastojen sijoitustuotot saattavat hyvinkin jäädä jatkossa perusennusteita matalammiksi, onkin todella vaikea ajatella, että nykyistä anteliaampaan työeläkeindeksiin olisi edellytyksiä.
Eläketurma-kirja sisältää useita teräviä ja kriittisiä havaintoja järjestelmästämme. Kehittämisehdotuksia olisi suonut jalostettavan tarkemmin. Maksussa olevien eläkkeiden suoranainen leikkaaminen näyttäisi törmäävän varsin vakiintuneeseen perustuslakitulkintaan, vaikkakin kirjoittajilla on looginen pointti argumentissa, jonka mukaan eläkkeiden omaisuudensuojan ei pitäisi olla itsestäänselvyys, koska eläkkeet eivät pääosin ole itse säästettyjä.
Indeksikorotuksia perustuslaki ei ehdottomasti turvanne juuri nykylain mukaisina. Puhtaalta pöydältä voitaisiin ajatella myös järjestelmää, jossa indeksikorotusten tekeminen olisi kytköksissä järjestelmän pitkän aikavälin rahoitukselliseen kestävyyteen. Tämän tyyppinen ehdollisuus ei ole kansainvälisesti harvinainen. Kun juuri on kuitenkin tulossa voimaan mittava, hyvin perusteltu eläkeuudistus, ainakaan nyt ei silti ole tämän kaltaisten muutosten aika. Eläkepolitiikassa on oma itseisarvonsa sillä, että merkittäviä rakenteellisia muutoksia ei tehdä ehtimiseen.
Vuonna 2017 voimaan tulevan eläkeuudistuksen jälkeen Suomen eläkejärjestelmä kestää kansainvälisen tarkastelun hyvin. Mercerin tuoreessa laajassa vertailussa järjestelmämme arvioitiin neljänneksi ja integriteetin osalta jopa ykköseksi.
Vertailuja voi toki tehdä monella metodilla, ja Heikki Pursiainen piti twiitissään Mercerin tapaa ”mielivaltaisesti painotettuna kökköindeksinä”. Allianzin aiemmin tänä vuonna julkaisemassa Pension Sustainability Indexissä Suomi ei mahtunut kymmenen parhaan joukkoon. Mercerin säännöllisesti julkaistava arvio on joka tapauksessa kansainvälisesti laajasti tunnettu ja kärkikaartin päätyminen siinä on noteeraamisen väärti.
Eläkejärjestelmässämme on kansainvälisen kehityksen kärjessäkin olevia elementtejä, kuten eläkeiän riippuvuus eliniän odotteesta. Kun meillä järjestelmän rengeillä saattaa olla taipumusta hymistelyyn, on hyvä, että keskustelussa on myös soraääniä ja ennen kaikkea Eläketurma-kirjan kaltaisia kriittisiä analyysejä. Eläkejärjestelmää rakennettaessa on otettava huomioon kovin monenlaisia näkökulmia. Joko tämän ansiosta tai tästä huolimatta järjestelmämme kokonaisarkkitehtuuri on varsin tasapainoinen ja osin jopa elegantti, vaikka jääkin Andrea Palladion renessanssirakennusten täydellisyydestä.
Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja.
Tagit: