VER osavuosikatsaus 1.1 - 30.6.2014

Julkaistu 26.8.2014 klo 9.00

Lehdistötiedote 26.8.2014

Valtion Eläkerahaston sijoitusten tuotto 4,8 prosenttia

Valtion Eläkerahaston (VER) sijoitusomaisuuden tuotto 1.1. – 30.6.2014 oli 4,8 pro­sent­tia. Vastaava luku koko vuodelta 2013 oli 6,4 prosenttia. VER:n kymmenen vuoden keskimääräinen tuotto on 5,7 pro­sent­tia.

Rahaston sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 17,1 miljardia euroa (16,3 miljardia euroa 31.12.2013). VER:n sijoituksista oli korkosijoituksia 51,8 (51,6) prosenttia, osakesijoituksia 39,5 (39,9) pro­senttia ja muita sijoituksia 8,6 (8,5) prosenttia.

Korkosijoitusten tuotto oli 3,6 prosenttia ja osakesijoitusten 6,8 prosenttia. Muis­sa sijoituksissa saavutettiin 2,8 prosentin tuotto.

Maailman talouskehitys on ollut herkässä tilassa jo pitkään. On odotettu, että Yhdysvaltain talous antaisi vetoapua muulle maailmalle. Euroopan heikko talouskehitys on jatkunut. Ukrainan kriisi ja talouspakotteet ovat lisänneet epävarmuutta Euroopan sekä Suomen talouskehitykseen. Alhaisen koron rahapolitiikka on edelleen jatkunut siivittäen eri omaisuusluokat hyviin tuottoihin. VER:n sijoitustuotot olivat hyvällä tasolla kaikissa omaisuusluokissa, toteaa toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi

Eläkemaksutuottoja kertyi ensimmäisellä vuosipuoliskolla yhteensä 876 miljoonaa euroa. Kertymä on 46 miljoonaa euroa suurempi kuin kesäkuun lopussa 2013.

Valtion Eläkerahastosta siirrettiin varoja valtion talousarvioon kesäkuun loppuun men­nessä yhteensä 870 miljoonaa euroa. Vastaavana aikana viime vuonna siirto oli 840 miljoonaa euroa.

Markkinatilanne

Maailmantalouden toipuminen finanssikriisistä on jatkunut verkkaisesti alkuvuonna. Talouskasvu on ollut hidasta, kun valtiot ja yksityinen sektori ovat vähentäneet velkaantumistaan. Yhdysvalloissa myös poikkeuksellisen kylmä sää aiheutti sen, että bruttokansantuote jäi miinusmerkkiseksi ensimmäisellä neljänneksellä kiihtyen kuitenkin jakson jälkimmäisellä puoliskolla neljään prosenttiin. Euroalueen talouskasvu jatkoi alkuvuoden aikana hidasta toipumistaan. Inflaatiovauhti hidastui selvästi alle Euroopan Keskuspankin tavoitteen ja pankki leikkasikin keskuspankkikorkoa kesäkuussa. Kiinan talouskasvu piristyi alkuvuoden vaimean jakson jälkeen. Keskuspankit ovat pitäneet rahapolitiikan suhteellisen elvyttävänä.

Korkosijoitukset

Korkosijoitusten tuotto oli 3,6 prosenttia. Vastaava luku koko vuodelta 2013 oli -1,6 prosenttia.

Korkosijoitusten tuotto oli ajanjaksolla positiivinen. Tämä johtui korkojen voimakkaasta laskusta, kun inflaatio-odotukset pysyivät maltillisina ja geopoliittiset riskit nousivat pintaan. Korkeamman luottoriskin markkinat tuottivat parhaiten. Parhainta absoluuttista tuottoa tarjosivat kehittyvät lainamarkkinat ja reunamaiden valtionlainat.

Noteeratut osakesijoitukset

Osakesijoitusten tuotto oli 6,8 prosenttia. Vastaava luku koko vuodelta 2013 oli 18,2 prosenttia.

Sijoittajien riskinottohalukkuus pysyi alkuvuonna korkealla tasolla, ja tämä siivitti osaltaan osakkeet hyvään tuottoon. Ukrainan kriisi osoitti jo laantumisen merkkejä keväällä, ja tämä oli omiaan edesauttamaan hyvää osakemarkkinoiden tunnelmaa, etenkin toisella neljänneksellä. Katsauskauden jälkeen Ukrainan tilanne on kuitenkin jälleen kääntynyt selvästi huonompaan suuntaan, mikä myös on heijastunut osakemarkkinoiden kehitykseen loppukesän aikana.

Muut sijoitukset

Muiden sijoitusten tuotto oli 2,8 prosenttia. Vastaava luku koko vuodelta 2013 oli 5,7 prosenttia.

Muissa sijoituksissa alkuvuosi on sujunut varsin hyvissä merkeissä.  Kaikkien sijoitusluokkien tuotot päätyivät kauden päätyttyä plussalle. Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset, jotka hyötyivät vahvasta osakemarkkinoiden kehityksestä. Kiinteistörahastot puolestaan hyötyivät kiinteistömarkkinoilla edelleen jatkuneesta positiivisesta vireestä.

Lisätietoja antaa:

VER:n toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi puh (09) 2515 7010, gsm 050 336 2094

Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VER:n sijoitussalkun markkina-arvo oli 17,1 miljardia euroa kesäkuun 2014 lopussa.

www.ver.fi

 

VER:N AVAINLUKUJA      
  30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013
Sijoitukset, milj. euroa 17 069 15 429 16 335
(markkina-arvoin)      
Korkosijoitukset 8 848 8 069 8 431
Noteeratut osakesijoitukset 6 747 6 053 6 511
Muut sijoitukset 1 474 1 308 1 392
       
Sijoitussalkun jakauma      
Korkosijoitukset 51,8 % 52,3 % 51,6 %
Noteeratut osakesijoitukset 39,5 % 39,2 % 39,9 %
Muut sijoitukset 8,6 % 8,5 % 8,5 %
*) Korkosijoituksissa johdannaisvaikutus 0,4 %      
  1.1.-30.6.2014 1.1.-306.2013      1.1.-31.12.2013
Sijoitusten tuotto, % 4,8 % 0,6 % 6,4 %
Korkosijoitukset, % 3,6 % -2,0 % -1,6 %
Noteeratut osakesijoitukset, % 6,8 % 4,3 % 18,2 %
Muut sijoitukset, % 2,8 % 1,6 % 5,7 %
       
Eläkemaksutuoto, milj. euroa 876 830 1 634
Siirto talousarvioon, milj. euroa 870 840 1 678
Nettomaksutulo, milj. euroa 6 -10 -45