Valtion Eläkerahasto

Valtion Eläkerahaston tehtävä on valtion eläkemenoihin varautuminen sekä eläkemenojen tasaaminen. VER vastaa valtion eläkevarojen sijoittamisesta ja auttaa valtiota varautumaan tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen. Pitkäaikaisena sijoittajana VERin toiminnassa korostuvat korkea ammattitaito ja vastuullinen toimintatapa. VER toimii osana rahastoivaa eläkejärjestelmää.

Sijoitusmarkkinoiden haasteet vuodelle 2021

16.12.2020 klo 11.49 Timo Löyttyniemi

Sijoitusmarkkinat ovat aina haasteelliset. Hajautettu sijoitussalkku on tähän asti tuottanut riittävästi ja odotusten mukaisesti pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä tie on kuitenkin aina kuoppainen. Vuoden 2021 näkymät luovat uskoa paremmasta, mutta lähtötilanne on haasteita täynnä.

Vuoden 2020 koronakriisistä on sijoitusmarkkinoilla toivuttu paremmin kuin taloudessa. Talous on kehittynyt viruksen lailla ja sen leviämistä seuraten. Osakemarkkinat ovat kuitenkin eläneet omaa elämäänsä rokotetta odottaen. Nytkin tuntuu siltä kuin rokote olisi jo kaikille kansalaisille pistetty, sen verran varmalta tulevaisuus osakemarkkinoiden mielestä näyttää.

Korkeat arvotustasot

Osakemarkkinoita ovat yhä korkeammalle ajaneet alhainen korkotaso, elvyttävät valtiot sekä yritysten tehostustoimet. Yritysten liiketoiminnat eivät olekaan kärsineet niin pahasti kuin moni luuli ja monilla yrityksillä menee odotuksia paremmin. Tämä ei tarkoita, että kaikilla menisi hyvin. Lentäminen, turismi ja monet muut alat ovat vielä kurimuksessa.

Alhaisen korkotason vaikutuksesta vaihtoehtoiset sijoituskohteet eivät monesti ole houkuttelevia, ja näin rahaa virtaa osakkeisiin. Osakkeiden arvostukset moneen yritysten liiketoiminnan mittariin nähden on korkeat. Huolimatta tästä, jopa arvostettu ”kuplaprofessori” Robert Shiller totesi hiljattain, että alhaiseen korkoon verrattuna osakkeet näyttävät houkuttelevalta sijoituskohteelta eikä osakkeiden korkea arvostustaso olekaan niin absurdi kuin miltä ne näyttävät.

Alhainen korkotaso

Osakesijoittajan perinteinen turvasatama on ollut valtionlainasijoitus. Kun osakkeet laskevat, valtionlainat nousevat arvossaan. Nyt kun keskuspankit ovat vieneet korot alas ja lisäksi ostaneet valtionlainoja, hakeutuvat instituutiosijoittajat riskipapereihin. Nämä kohteet korreloivat samaan suuntaan osakkeiden kanssa.

Negatiivisen koron velkapapereita on maailmassa jo noin 17 000 miljardia dollaria. Näitä ei sijoittaja helposti pääse pakoon, mutta ilmiö on piirre siitä, että kaikki ei ole hyvin.

Keskittyvät markkinat

Osakemarkkinoiden keskittyminen on jatkunut. Maailman osakeindeksistä USA:n painoarvo on jo 55 % ja USA:n painoarvosta teknologia-alan painoarvo on 25 %. Toimiala- tai maakeskittymä ilmiönä ei ole uusi asia, mutta sijoittaja haluaa kuitenkin mieluummin paremman hajautuksen. Keskittyminen on myös indeksisijoittamisen maailmassa usein hiukan itse itseään ruokkiva ilmiö.

Tuottaako elvytys tulosta?

Riskit eivät välttämättä realisoidu osakemarkkinoiden laskun kautta. On myös mahdollista, että kasvuun tähtäävät rahapolitiikat ja valtioiden elvytysponnistelut toimivat ja tuottavat tulosta. Ne voivat saada kasvua aikaan.

Ikääntyvän väestön yhteiskunnassa kasvun generoiminen on kuitenkin varsin haasteellista, sillä yhteiskunnan rattaita pyörittää pienempi työikäinen ja kulutusikäinen väestö. Samalla huollettavien lukumäärä kasvaa.

Pähkinä vuodelle 2021

Instituutiosijoittajilla on haasteellinen pähkinä purtavana. Nämä edellä kuvatut riskit eivät ole uusia. Koronakriisi on vain vienyt näitä riskejä yhä suuremmiksi. Kuten ennenkin nykykehitys voi jatkua edelleen, vaikka moni markkina näyttää kalliilta ja toteutunut hyvä kehitys on syönyt jo tulevia tuottoja. Maailman johtavien analyysitalojen ennusteet lupaavat pääosin positiivista sijoitusvuotta 2021, riskeistä huolimatta.

Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi.

TLö blogi 2020

Varautua ja tasata

VERin historiikkiteos "Varautua ja tasata - Valtion Eläkerahaston vaiheet" julkaistiin vuonna 2010. Kirjassa käydään läpi VERin perustaminen sekä rakentaminen vuosina 1990-2010. Kirjan ovat kirjoittaneet Veijo Åberg ja Mikko Laakso.

Varautua ja tasata

Varautua ja tasata - Valtion Eläkerahaston vaiheet

Viimeisimmät merkinnät

Tagit

absoluuttiset päästöt ajoittaminen aktiivinen sijoittaminen alirahastointi alphabet amazon bkt Brexit bruttokansantuote budjettipolitiikka budjettivaje compliance contrarian covid-talous debt ceiling digitaalinen raha digitalisaatio Donald J. Trump Dow Jones EKP elinajanodote elinikien nousu elinikä elvyttäminen elvytys eläke eläkeikä eläkejärjestelmä eläkejärjestelmät eläkelupaus eläkeläisköyhyys eläkemaksujen korotukset eläkemaksut eläkemaksutulot eläkemenot eläkepolitiikka eläkerahasto eläkerahastointi eläkerahastot eläkesijoittajat eläketulon verotus eläketurva Eläketurvakeskus eläkeuudistus eläkevarallisuus eläkevarat eläkevastuu energian hinnat energian tuonti energian vienti energiasota ennustaminen epälikvidit sijoitukset epävarmuus ESG ETF EU euribor Eurooppalaiset eläkejärjestelmät FAAMG facebook FANG FED finanssikriisi finanssipolitiikka foreign aid fossiiliset polttoaineet geopolitiikka globalisaatio Google hajauttaminen hajautus hallitus hedge-rahastot heijastusvaikutukset hiili-intensiteetti hiilijalanjälki hiilineutraali talous hiilineutraalisuus hiiliriski hiilivero Hillary Clinton hintakuplat hoitokeino huoltosuhde hyvinvointivaltio hyökkäyssota ihme iilitullit ikärakenne ikärakenteet ilmastonmuutos ilmastopolitiikka ilmastopäästöt ilmastositoumus indeksikorotukset indeksipainot indeksisijoittaminen indeksit inflaatio institutionaalinen sijoittaja institutionaaliset sijoittajat instituutionaalinen sijoittaja Italia johdannaismarkkinat juriidikka kansainvälinen kauppa kansalaisaloite kansaneläke kapitalismi kasvu kasvunäkymät kehittäminen keskittyvät markkinat keskuspankit keskuspankki keskuspankkikorot kestävyys kiertotalous kiihtyminen kiinteistömarkkinat kiinteistösektori kiinteistösijoitukset kokonaisriski korkomarkkinat korkomurros korkopolitiikka korkosijoitukset korkotaso korkotuotot koronakriisi koronavirus kriisi kriisit kryptovaluutat kurssilasku kurssinousu laimeneminen lainanotto lakiasiat lakisääteinen eläkejärjestelmä lakisääteiset eläkkeet lama leviäminen liberalismi lisäarvo lisäeläkkeet maailmantalous maksukorotukset Marine Le Pen markkina-arvot markkinakehitys markkinakorko markkinaliikkeet markkinaportfolio markkinaralli markkinareaktio markkinatalous markkinavoimat matala korkotaso matalat korot megatrendit Mercer momentum NASDAQ negatiiviset korot netflix new economy nousumarkkinat omaisuuslajit omistajapolitiikka onnistuminen osakekurssi osakekurssit osakemarkkinat osakemarkkinoiden romahdus osakesalkku osaketuotot osakkeet osakkeiden korkeat arvostustasot osittainen varhennettu vanhuuseläke ove pandemia passiivinen sijoittaminen pelastuspaketit peruskuva pitkäaikainen sijoittaminen pitkän aikavalin tuotto pitkän aikavälin sijoittaminen pitkän aikavälin tuotto pohjoismaat poikkeustoimet poikkeutoimet poliittinen päätöksenteko poliittiset riskit politiikka positiivinen sivuvaikutus private credit private debt protektionismi puolustusteknologia puolustusteollisuus pääomasijoitukset päätöksenteko pörssi raaka-aineet rahapolitiikka rahastointiaste rahoitusmarkkinat rahoitustasapaino rahoitusvakaus rajoitukset rakentaminen reaalituotot reaalituotto regulaatio riskienhallinta riskin kantaja riskinkantokyky riskiprofiili riskitaso ruotsi S&P 500 saalistuskaupankäynti salkkurakenne sanktiot seurantajärjestelmä short squeeze siirtymäriski sijoitukset sijoituskäsitykset sijoitusmarkkinat sijoituspääomat sijoitustuotot sijoitusvuosi 2018 sijoitusympäristö sisämarkkinat skenaariot sopimusneuvottelut sosiaaliturva sota stagflaatio strategia strateginen allokaatio strateginen autonomia suunnittelu suurvallat syntyvyys sähköpörssit sääntely talouden kehitys talous talousarviosiirto talousjärjestelmä talouskasvu talouskehitys talouskilpailu talouskuri talouspolitiikka tasaeläke tekoäly teollisuus terveydenhuoltojärjestelmä Test-Achats totalitarismi tukitoimet tulevaisuuden eläkkeet tulevaisuus tulonjako tuloskasvu tuotto tuotto-odotus tuottoperusteisuus tuottotavoite turvallisuusinvestoinnit twitter työeläke työeläkeindeksi työllisyysluvut työttömyysturva uusi talous uusiutuva energia uusiutuvat luonnonvarat vaihtoehtoiset sijoitukset vaihtoehtoiset sijoituskohteet vakuudet valmiussuunnitelma valtio valtioiden velka valtionlainat valtiontalous valtionvelka valtio-omistus valtiovarainministeriö valuutat valuuttakurssit valuuttamarkkinat vanhuuseläke vapaa kauppa varautuminen vastatoimet vastuiden aikajänne vastuullinen sijoittaminen vastuullisuus vauvabuumi velkaantuminen velkaantuneisuus velkakatto velkarakenteet velkataakka Venäjä venäjän hyökkäyssota verojärjestelmä veronkevennykset verotus vihreä siirtymä vihreä teknologia virus väestökehitys vähähiilinen talous Yhdysvallat Yhdysvaltain keskuspankki Yhdysvaltojen verouudistus yhtiöverokevennykset yksilöllisyys ympäristöpolitiikka yritystodistusmarkkina