Vuosikatsaus 2022

Julkaistu 28.2.2023 klo 9.59


Sijoitustoiminnan tuotto -6,8 % vuonna 2022 ja kymmenen vuoden keskituotto 5,3 %
 

SIJOITUSYMPÄRISTÖ

Valtion eläkerahaston varojen tuotto oli yleisestä sijoitusympäristöstä johtuen negatiivinen vuonna 2022. Geopolitiikka ja inflaatio olivat talouden ja sijoitusympäristön ajureina vuoden 2022 aikana. Keskuspankit reagoivat kiristämällä rahapolitiikkaa, ja korkotasot nousivat yleisesti ja maailmanlaajuisesti. Nämä tekijät tekivät sijoitusympäristöstä haasteellisen, sillä osakemarkkinoiden laskuun yhdistyi korkotason nousu.

Korkean inflaation taustalla Euroopassa olivat ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssota sekä siihen liittyvä energian saatavuus ja hinnoittelu. Energian hinta nousi ennätystasolle elokuussa ja aiheutti ongelmia energiayhtiöille. Kuluttajainflaatio pysyi korkealla koko kolmannen neljänneksen aikana ja osoitti alentumisen merkkejä vasta vuoden loppua kohden. Pelkona on ollut, että inflaatio laajenee palkkainflaatioksi. Tämän vuoksi keskuspankit ovat kiristäneet rahapolitiikkaa ja nostaneet ohjauskorkoja. Samanaikaisesti pitkät korot ovat nousseet tasoille, joita ei ole nähty kymmeneen vuoteen.

Sijoitusmarkkinoiden tuotot sekä korkosijoituksissa että osakesijoituksissa jäivät negatiiviksi koko vuoden osalta huolimatta siitä, että loppuvuotta kohden oli nähtävissä lievää markkinoiden elpymistä. Epälikvidien sijoitusten tuotot jäivät pääosin positiiviksi ja näiden sijoitusten lisäarvo on täten ollut merkittävä. Korkotason yleinen nousu teki korkosijoituksista yhä houkuttelevimpia sijoituskohteita jatkoa ajatellen.


VERIN SIJOITUSTOIMINNAN TUOTTO

VERin sijoitusten tuotto käyvin arvoin vuodelta 2022 oli -6,8 prosenttia. Keskimääräinen nimellistuotto viideltä viime vuodelta oli 4,1 prosenttia ja kymmeneltä vuodelta 5,3 prosenttia.

FI Q4 2022 9


Sijoitusten reaalituotoksi vuonna 2022 muodostui -14,6 prosenttia. Viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 1,1 prosenttia ja kymmenen vuoden 3,4 prosenttia.
 

FI Q4 2022 15

Valtiovarainministeriön asettaman tavoitteen mukaan VERin sijoitusten tuoton tulee pitkällä aikavälillä ylittää valtionvelan keskikustannus. Kymmenen viime vuoden ajalta VERin sijoitusten markkina-arvoinen tuotto on ollut keskimäärin 4,1 prosenttiyksikköä valtionvelan keskikustannusta korkeampi. Nykymuotoisen toiminnan aikana vuodesta 2001 VERin sijoitusten tuotto on ollut yhteensä noin 9 miljardia euroa suurempi kuin valtionvelan keski­kustannus samalta ajalta.


VUODEN 2022 YKSITYISKOHTAINEN TARKASTELU

Molemmat VERin suuret omaisuusluokat, likvidit korkosijoitukset ja noteeratut osakkeet, tuottivat negatiivisen tuoton vuonna 2022. Likvidien korkosijoitusten tuotto oli -8,2 ja noteerattujen osakesijoitusten -12,4 prosenttia. Muista omaisuusluokista parhaiten tuottivat infrastruktuurirahastot 15,6 prosentilla ja pääomarahastot 12,5 prosentilla.

VERin sijoitussalkku oli vuoden 2022 lopussa markkina-arvoltaan 21,6 miljardia euroa.  Sijoitussalkusta korkosijoituksia oli 40,7 prosenttia, osakesijoituksia 47,6 prosenttia ja muita sijoituksia 12,9 prosenttia. Johdannaisten allokaatiovaikutus oli -1,2 prosenttia.
 

FI Q4 2022 1

KORKOSIJOITUKSET

Likvidit korkosijoitukset

Likvidien korkosijoitusten tuotto vuonna 2022 oli -8,2 prosenttia ja sen riskikorjattu markkina-arvo vuoden lopussa 8,1 miljardia euroa. Korkosalkun duraatio oli koko vuoden salkun neutraaliduraatiota alemmalla tasolla.

Vuonna 2022 keskuspankit kiristivät rahapolitiikkaansa aggressiivisesti voimakkaasti nousseen inflaation takia. Inflaation kiihtymisen voimakkuuden seurauksena sekä Yhdysvaltojen keskuspankki (FED) että Euroopan keskuspankki (EKP) joutuivat muuttamaan arvioitaan rahapolitiikan kiristämistarpeesta kireämpään suuntaan jokaisella vuosineljänneksellä. Inflaation voimakkuus yllätti sekä FEDin että korkomarkkinat. FED nosti ohjauskorkojaan seitsemän kertaa yhteensä 425 korkopisteellä vuonna 2022. Joulukuun kokouksessaan FED arvioi ohjauskoron nousevan yli viiden prosentin tason vuonna 2023 ja pysyvän tuolla tasolla merkittävän ajan, koska kireä työmarkkinatilanne pitää yllä inflaatiopaineita, eikä FED usko talouden ajautuvan syvään taantumaan rahapolitiikan kiristämisen seurauksena. EKP puolestaan nosti ohjauskorkojaan yhteensä 250 korkopistettä vuonna 2022. Lisäksi EKP lopetti arvopapereiden osto-ohjelmansa netto-ostot heinäkuussa. Joulukuun kokouksessaan EKP viestitti nostavansa ohjauskorkojaan vielä useamman kerran 50 korkopisteellä ja pitävänsä rahapolitiikkalinjan pidemmän aikaa kireänä, jotta EKP:n inflaatiotavoite tullaan saavuttamaan. Samalla EKP ilmoitti aloittavansa taseensa alasajon 15 mrd/kk tahdilla maaliskuun 2023 alussa.

Yrityslainojen riskipreemiot lähes kolminkertaistuivat vuoden alusta lokakuuhun talousnäkymien heikentyessä voimakkaan korkojen nousun seurauksena. Viimeisellä vuosineljänneksellä riskipreemiot kaventuivat, kun keskuspankit hidastivat koronnostotahtia ja pidempien markkinakorkojen nousu pysähtyi ja esimerkiksi Yhdysvalloissa pidemmät korot kääntyivät laskuun.

VERin likvideissä korkosijoituksissa korkojen nousu painoi alaspäin erityisesti sekä Saksan valtionlainojen että kehittyvien maiden dollarimääräisten korkosijoitusten tuottoja. Korkojen nousu sekä riskipreemioiden leveneminen vaikuttivat negatiivisesti absoluuttisiin tuottoihin myös muissa korkosijoitusluokissa. Käytettyihin vertailuindekseihin nähden sijoitusten suhteellinen tuotto oli hyvä alhaisemman duraation ja onnistuneiden arvopaperivalintojen ansiosta. Sijoitusvuosi 2022 oli hyvin poikkeuksellinen globaalien indeksien tuottojen jäädessä negatiivisiksi sekä koroissa että osakkeissa.
 

FI Q4 2022 3

Muut korkosijoitukset

VERin muut korkosijoitukset käsittävät sijoitukset private credit -rahastoihin sekä suoriin epälikvideihin lainoihin. Private credit -rahastot ovat pääasiassa pääomarahastomuotoisia ja rahastojen sijoitukset epälikvidejä lainoja.

Muiden korkosijoitusten osuus VERin salkusta oli vuoden lopussa 3,3 prosenttia.

Floating rate -lainoihin sijoittaville private credit -rahastoille nousevien korkojen markkinalla on ollut positiivinen vaikutus tuotto-odotuksiin. Jotkut rahastot jopa nostivat vuoden 2022 aikana omaa tavoitetuottoaan. Rahastoille, joiden arvonmääritys perustuu markkinanoteerauksiin, vuoden 2022 tuotot kärsivät yleisestä korkomarkkinoiden kehityksestä. Pitkän aikavälin tuotto-odotukset kuitenkin pysyivät ennallaan ja epävakaan markkinatilanteen uskotaan luovan private credit -rahastoille erittäin hyvät sijoitusmahdollisuudet strategiasta riippumatta.

Muiden korkosijoitusten vuoden 2022 tuotto oli 0,4 prosenttia. Private credit -rahastot tuottivat -0,5 prosenttia ja suorat lainat 5,0 prosenttia. Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 333 miljoonaa euroa.


OSAKESIJOITUKSET

Noteeratut osakesijoitukset

VERin noteerattujen osakkeiden tuotto oli -12,4 prosenttia vuonna 2022. Heti alkuvuodesta rahoitusmarkkinoiden tunnelma kääntyi huonompaan suuntaan, sillä korkojen selkeä nousu lisäsi epävarmuutta osakemarkkinoilla. Myös koronapandemian vaikutukset näkyivät erityisesti alkuvuoden aikana. Kiinan harjoittaman koronapolitiikan seurauksena yritysten alihankintaketjujen toimituksissa koettiin edelleen vaikeuksia. Suurin vaikutus markkinaan oli kuitenkin Venäjän helmikuussa aloittamalla hyökkäyssodalla Ukrainaan. Markkinasentimentti muuttui tämän myötä erittäin heikoksi. Monelle pörssiyhtiölle tilanne oli haastava, sillä Venäjällä olevien yhtiöiden tase-erien arvot jouduttiin suurelta osin alaskirjaamaan. Venäjän hyökkäyssodan seurauksena myös energian hinnassa tapahtui erittäin voimakas nousu, mikä entisestään nosti inflaatiolukemia. Osakemarkkinaa vahvistavana tekijänä pörssiyhtiöiden tulosennusteet pysyivät varsin vahvalla tasolla läpi vuoden, vaikka vuoden loppua kohti ennusteissa oli havaittavissa pientä laskua. Kurssilaskun seurauksena myös pörssiyhtiöiden arvostustasoissa oli merkittävää maltillistumista, vaikkakin tulevien vuosien tulosennusteiden osalta on vielä paljon epävarmuutta.

Noteerattujen osakkeiden markkina-arvo laski vuoden aikana 10,3 miljardista 8,7 miljardiin euroon. Vuoden 2022 nettoaktiviteetti jäi maltilliseksi VERin vähennettyä osakeriskiä 30 miljoonalla eurolla, kun vastaava luku edeltävänä vuonna oli 2 miljardia euroa. Suorien sijoitusten osuus salkusta oli vuoden lopussa 23,7 prosenttia ja rahastosijoitusten 76,3 prosenttia. Vuoden päättyessä suoria sijoituksia oli 94 yhtiössä ja rahasto-osuuksia 59 eri rahastossa.
 

FI Q4 2022 5

Muut osakesijoitukset

VERin muut osakesijoitukset pitävät sisällään sijoitukset pääomarahastoihin ja noteeraamattomiin osakkeisiin.

Vuoden lopussa muiden osakesijoitusten osuus VERin salkussa oli 7,4 prosenttia.

Vaikka osakemarkkinoilla vuosi 2022 oli haastava, pääomasijoituksissa rahastot onnistuivat edelleen tekemään irtautumisia erittäin hyvillä arvostustasoilla. Myös salkkuyritysten arvoissa ei nähty merkittäviä muutoksia vahvan tuloskehityksen kompensoidessa listatun markkinan kerroinvaikutusta. Vuoden loppua kohden transaktiomarkkina kuitenkin hiljeni yritysten hinnoitteluun liittyvän epävarmuuden lisääntyessä.

Pääomarahastojen vuoden lopun tuotto päätyi 12,5 prosenttiin. Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 873 miljoonaa euroa.

Noteeraamattomat osakesijoitukset käsittävät sijoituksia kolmeen yhtiöön. Salkun tuotto oli vuoden lopussa 7,8 prosenttia.


MUUT SIJOITUKSET

VERin muut sijoitukset käsittävät sijoitukset reaaliomaisuusrahastoihin (kiinteistö- ja infrastruktuuri-rahastot) sekä hedge-rahastoihin.

Vuoden 2022 lopussa muiden sijoitusten osuus VERin salkusta oli 12,9 prosenttia. Sijoitetuista varoista oli kiinteistörahastoja 4,3 infrastruktuurirahastosijoituksia 4,1 ja hedge-rahastosijoituksia 4,4 prosenttiyksikköä.

Osassa kiinteistörahastoista korkojen nousu näkyi kiinteistöjen arvojen laskuina vuoden lopussa, mistä seurauksena oli näiden rahastojen tuottojen jääminen negatiivisiksi. Kuitenkin esimerkiksi hotellirahastoilla vuosi oli hyvä matkailun piristyttyä koronavuosien jälkeen ja tuotot päätyivät vuoden lopussa selkeästi positiivisiksi. Myös kauppakeskukset tuottivat positiivisesti kaupan alan palauduttua koronan jälkeen entiselleen.

Listaamattomien kiinteistösijoitusten tuotto oli vuoden lopussa 4,1 prosenttia. Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 446 miljoonaa euroa.

Infrastruktuurirahastojen tuotto oli erittäin hyvällä tasolla. Vuoden lopussa salkun tuotto oli 15,6 prosenttia. Infrastruktuurikohteet tarjoavat suojaa inflaatiota vasten ja kohteiden liiketoiminta on pärjännyt hyvin korkean inflaation ympäristössä. Korkojen nousulla on toistaiseksi ollut verrattain vähän vaikutusta kohteiden arvostuksiin, ja rahastot ovat onnistuneet tekemään irtaantumisia hyvillä arvostustasoilla. Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 277 miljoonaa euroa.

Hedge-rahastojen ja systemaattisten strategioiden tuotto vuodelta 2022 oli 5,0 prosenttia. Salkun tuotto pysyi hyvällä tasolla korko- ja osakemarkkinoiden negatiivisesta tuotosta huolimatta. Hedge-rahastoista hyvää tuottoa tarjosivat lähes kaikki rahastot pois lukien Aasiaan ja kehittyville markkinoille keskittyvät rahastot. Erityisen hyvin tuottivat korkomarkkinoihin keskittyvä relative value -rahasto sekä makro- ja kvanttirahastot. Johdannaisilla toteutetuissa systemaattisissa strategioissa toisen vuosipuoliskon onnistuneet taktiset painotukset auttoivat kattamaan alkuvuoden negatiivisen tuoton.


SIJOITUSTOIMINNAN VASTUULLISUUS

VER ottaa vastuullisuuden ja kestävyyden huomioon osana pitkäjänteistä sijoitustoimintaa. VERin vastuullisen sijoittamisen tavoitteena on tunnistaa ja hallita pitkän aikavälin vastuullisuusriskejä sekä tukea kestävää kehitystä. Salkunhoitajat arvioivat vastuullisuutta yhdessä muiden sijoitukseen vaikuttavien tekijöiden kanssa sekä sijoituspäätöstä tehdessä että sijoitusaikana.

Ilmastonmuutoksen hillintä on keskeisin VERin vastuullisuustavoitteista. VERin vastuullisuusperiaatteet kattavat ilmastoriskin muiden vastuullisuusriskien ohella. Edistääkseen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden toteutumista VER tavoittelee koko salkun hiilineutraalisuutta vuonna 2050. Keskeisenä kasvihuonekaasupäästöjen mittarina VER käyttää painotettua hiili-intensiteettiä. VER raportoi ulkoisesti vuosittain salkun hiilijalanjäljen eli salkun hiili-intensiteetin ja salkun absoluuttiset päästöt koskien noteerattua osakesalkkua sekä yrityslainasalkkua. Sekä noteeratun osakesalkun että yrityslainasalkun hiili-intensiteettiluvut ovat alle vertailuindeksien vuoden 2022 lopussa. VERin ensimmäinen ilmastoraportti julkaistiin keväällä 2022 ja seuraava julkaistaan keväällä 2023.

Päästökehityksen lisäksi VER seuraa UN Global Compact -periaatteiden toteutumista salkussa. YK:n yritysvastuualoitteen periaatteet korostavat yritysten ja yhteisöjen ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Aloitteen 10 periaatetta kattavat YK:n ihmisoikeuksia ja korruptiota koskevat julistukset, ILO:n työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskevan julistuksen sekä Rion sekä kestävän kehityksen edistämiseksi sovitun julistuksen. VERin tavoitteena on, että yksikään sen salkkuyhtiöistä ei riko niitä. Seuranta tapahtuu ulkoisen palveluntarjoajan avulla.

VERin hallituksen hyväksymät vastuullisuusperiaatteet muodostavat pohjan VERin vastuulliselle sijoittamiselle ja ohjaavat vastuullisuustavoitteiden asettamista. Vastuullisuusperiaatteiden lisäksi VERin omistajaohjausperiaatteet sisältävät vastuullisuusodotukset VERin sijoituskohteille. Näiden odotusten avulla VER pyrkii omalta osaltaan edistämään sitä, että VERin omistamat yritykset ottavat VERin tavoitteiden mukaiset vastuullisuusodotukset huomioon soveltuvin osin toiminnassaan.


VALTION ELÄKEMENOJEN KASVU JATKUU

Valtion Eläkerahaston merkitys valtion eläkejärjestelmän menojen tasaamisessa on edelleen kasvanut. Valtion eläkejärjestelmän eläkemenot olivat 5,0 miljardia euroa vuonna 2022. Koska VER maksaa valtion talousarvioon 40 prosenttia näistä menoista, VERin suorittama budjettisiirto oli noin 2,0 miljardia euroa. Eläkemaksuja VERille kertyi vuonna 2022 noin 1,6 miljardia euroa. Rahaston nettomaksutulo on kääntynyt pysyväisluonteisesti negatiiviseksi eli rahastosta siirretään valtion talousarvioon enemmän kuin VERiin kertyy maksutuloja. Tämä budjettisiirron enemmyys maksutuloihin nähden lisääntyy tulevaisuudessa entisestään, mikä hidastaa rahaston kasvua.
 

FI Q4 2022 18


Valtion eläkevastuu oli vuoden päättyessä 97,0 miljardia euroa ja rahastointiasteeksi muodostui 22,4 prosenttia. Rahastointiaste oli edellisen vuoden lopulla 25,4 prosenttia, jolloin valtion eläkerahastoa koskevan lain mukainen 25 prosentin rahastointiastetavoite saavutettiin.
 

FI Q4 2022 17


Valtion eläkerahastoa koskevaa lakia tarkistettiin keväällä 2022. Lain tarkistamisen yhteydessä VERin talousarviosiirtoa kasvatettiin vuodesta 2024 lukien. Talousarviosiirto nousee asteittain nykyisestä 40 prosentista 45 prosenttiin vuosina 2024–2028. Rahastointiasteen ylittäessä kahtena peräkkäisenä kalenterivuotena 25 prosentin tason, toteutetaan kolmen prosenttiyksikön lisäsiirto valtion talousarvioon.

VERin hallitus aloitti strategiatyön VER-lain uudistuksen jälkeen. Strategian päivitys tehtiin rinnan vuoden 2023 sijoitussuunnitelman kanssa ja se hyväksyttiin tammikuussa 2023. Strategiassa täsmennetyt tavoitteet asettavat perustan sijoitustoiminnalle. Sijoitussalkun perusallokaatio määritetään vuotuisessa sijoitussuunnitelmassa. Perusallokaation mukaisella sijoitussalkulla odotetaan tehtyjen mallinnusten mukaan saavutettavan VERille asetetut tavoitteet pitkällä aikavälillä.


VERIN HALLINTO

Valtion Eläkerahasto on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto. VERin avulla valtio varautuu tulevien eläkkeiden rahoitukseen ja pyrkii tasaamaan eri vuosien eläkemenoja. VER on luonteeltaan puskurirahasto. VERin varoja ei käytetä suoraan eläkkeiden maksamiseen, vaan kaikki valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvat eläkkeet maksetaan valtion talousarvioon varatuista määrärahoista.

Valtion eläkejärjestelmän eläkemaksujen keräämiseen ja perintään liittyvät tehtävät, samoin kuin eläkehakemusten käsittelyn ja eläkkeiden maksamisen, hoitaa Keva. VER maksaa Kevalle hoitokulua, jonka määrä vuonna 2022 oli 15,0 miljoonaa euroa.

VERin toiminnan yleinen ohjaus ja valvonta kuuluu valtiovarainministeriölle ja ministeriöllä on oikeus antaa rahaston hallinnon järjestämistä, rahaston talouden hoitoa ja rahaston varojen sijoittamista koskevia yleisiä määräyksiä. Voimassa olevan  valtiovarainministeriön toimintamääräyksen (9.8.2022) mukaan VERin sijoituksista osakesijoituksia saa olla enintään 60 prosenttia salkun arvosta. Korkosijoituksia tulee olla vähintään 30 prosenttia ja likvidien sekä vähäriskisten korkosijoitusten vähimmäisosuus tulee olla 20 prosenttia salkun arvosta. Muita sijoituksia saa olla enintään 15 prosenttia sijoitussalkun arvosta sijoitushetkellä. Kiinteistösijoitukset on tehtävä rahastosijoituksina tai vastaavina epäsuorina sijoituksina.

VERin hallituksen määrää valtiovarainministeriö. Hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista kolme on määrätty valtion henkilöstöjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä toimi 29.9.2022 saakka valtiotieteen tohtori Jukka Pekkarinen ja 29.9.2022 lähtien valtiotieteen tohtori Vesa Vihriälä. Neuvoa antavan sijoitusneuvottelukunnan puheenjohtajana toimi Jussi Laitinen.

VERin toiminnan kulut vuonna 2022 olivat 8,2 miljoonaa euroa eli 0,04 prosenttia suhteutettuna keskimääräiseen pääomaan vuoden aikana. VERissä työskenteli vuoden aikana keskimäärin 28 henkilöä. VERin työtyytyväisyys on hyvällä tasolla. VER panostaa henkilökunnan ammattitaitoon ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet sen kehittämiseen, mikä on tärkeää niin hyvien sijoitustuottojen tavoittelun kuin riskienhallinnan näkökulmasta.

 

AVAINLUKUJA 2022

2022

2021

Sijoitussalkun tuotto

-6,8 %

14,6 %

Reaalituotto

-14,6 %

10,8 %

Omaisuuslajikohtaiset tuotot

Korkosijoitukset

  Likvidit korkosijoitukset

-8,2 %

0,7 %

  Private credit -rahastot

-0,5 %

13,1 %

  Suorat epälikvidit lainat

5,0 %

6,1 %

Osakesijoitukset

  Noteeratut osakkeet

-12,4 %

24,2 %

  Pääomarahastot

12,5 %

47,7 %

  Noteeraamattomat osakkeet

7,8 %

57,9 %

Muut sijoitukset

  Listaamattomat kiinteistörahastot

4,1 %

13,3 %

  Infrastruktuurirahastot

15,6 %

14,9 %

  Hedge-rahastot ja systemaattiset strategiat

5,0 %

5,1 %

Keskimääräiset tuotot

5 v

10 v

Salkun keskimääräinen tuotto p.a.

4,1 %

5,3 %

Keskimääräinen reaalituotto p.a.

1,1 %

3,4 %

Keskimääräinen valtion efektiivinen keskikorko p.a.

0,7 %

1,2 %

Salkun allokaatiojakauma

2022

2021

Sijoitukset yhteensä, meur

21 604,1

23 595,3

Korkosijoitukset

40,7 %

37,9 %

  Likvidit korkosijoitukset

37,3 %

35,3 %

  Muut korkosijoitukset

3,3 %

2,7 %

Osakesijoitukset

47,6 %

49,5 %

  Noteeratut osakkeet

40,2 %

43,5 %

  Muut osakesijoitukset

7,4 %

6,1 %

Muut sijoitukset

12,9 %

11,4 %

  Listaamattomat kiinteistörahastot

4,3 %

3,4 %

  Infrastruktuurirahastot

4,1 %

2,9 %

  Hedge-rahastot ja systemaattiset strategiat

4,4 %

5,0 %

Tunnuslukuja

2022

2021

Volatiliteetti

8,1 %

4,9 %

Sharpe ratio

-1,2

3,1

Muita talouslukuja

2022

2021

Eläkemaksutuotot, milj. eur

1 610

1 550

Siirto valtion talousarvioon, milj. eur

1 982

1 941

Nettomaksutulo, milj. eur

-372

-391

Taseen loppusumma, milj. eur

17 093

16 869

Eläkevastuu, mrd. eur

97,0

93,3

Rahastointiaste

22 %

25 %

Lisätietoja:

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi, etunimi.sukunimi@ver.fi, puh: 0295 201 210.

Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VERin sijoitussalkun markkina-arvo oli 21,6 miljardia euroa vuoden 2022 lopussa.