VER lehdistötiedote 5.3.2014

Julkaistu 5.3.2014 klo 9.00

Lehdistötiedote 5.3.2014

Valtion Eläkerahasto tasaa valtion eläkekustannuksia

Valtion Eläkerahaston (VER) sijoitusten markkina-arvo oli vuoden päättyessä 16,3 miljardia euroa (15,4 miljardia euroa vuonna 2012). VER:n varojen siirto valtion talousarvioon ylitti rahaston saamat eläkemaksutulot. Rahasto tasaa tulevina vuo­sina valtion eläkekustannuksiin kohdistuvaa nousupainetta. VER:n sijoitus­omai­suu­den tuotto vuonna 2013 oli 6,4 pro­sent­tia (11,3 prosenttia vuonna 2012).

Eläkesijoittamisen toimintaympäristö oli vaihteleva vuoden 2013 aikana. Osake­markkinoiden voimakas nousu oli merkittävin tuottoon vaikuttanut tekijä. Korko­sijoitta­miselle vuosi oli erityisen haasteellinen. Korkotaso on ollut alhainen finanssikriisin jälkei­sen keskuspankkien elvyttävän rahapolitiikan vuoksi ja näin korkosijoittamisen haasteet oli­vat suuret.

VER:n kymmenen vuoden (2004 - 2013) keskimääräinen vuosituotto oli 5,7 prosenttia ja valtion velan efektiivinen keskimääräinen kustannus oli vastaavana aikana keskimäärin 3,2 prosenttia. Kymmenen vuoden reaalinen tuotto oli 3,7 prosenttia. VER:n viiden vuoden keskimääräinen nimellinen tuotto oli 8,5 prosenttia.

VER:n varojen siirto valtiolle oli suurempi kuin rahaston saamat työnantajien ja työnte­kijöi­den eläkemaksut. Näin VER:n nettokassavirta kääntyi negatiiviseksi. Lähivuosina rahasto ta­soittaa valtion eläkekustannuksia.

VER:n eläkemaksutulo, joka koostui työnantajien ja työntekijöiden eläkemaksuista, oli yh­teen­sä 1 634 (1 639) miljoonaa euroa. Kun tästä vähennetään siirto valtion talous­arvioon 1 678 (1 604) miljoonaa euroa, VER:n nettomaksutuloksi jää -45 (35) miljoonaa euroa.

Ikääntymisen vaikutus valtion eläkemenojen kasvuun jatkuu lähivuosina. Valtion eläkemenot kasvavat nykyisestä 4,2 miljardista eurosta yli viiteen miljardiin euroon vuo­teen 2020 mennessä. Samalla jaksolla vastaavasti rahaston siirrot valtion talousarvioon mer­kittävästi kasvavat. Rahaston nettomaksutulon negatiivisuuden arvioidaan olevan suu­rim­millaan vuosien 2030-2035 välillä. Valtion eläkemenojen arvioidaan olevan suu­rim­mil­laan suhteessa palkkasummaan vuoden 2030 paikkeilla.

Valtion eläkevastuu oli vuoden 2013 lopussa 94,0 (92,6) miljardia euroa. Eläkevastuu tarkoittaa niiden eläkeoikeuksien pääoma-arvoa, joka on karttunut 31.12.2013 mennessä valtion eläketurvan piirissä. Valtion eläkevastuun laskennan on tehnyt vuoden 2013 alusta läh­tien Keva. VER:n rahastointitavoite on 25 prosenttia eläkevastuusta. Vuoden 2013 lo­pus­sa rahastointiaste oli 17 (17) prosenttia.

VER on siirtynyt eläkekustannusten tasaajan rooliin. Rahaston varojen siirto valtiolle ylitti rahaston saamat eläkemaksutulot ja siten VER:n nettomaksutulo oli viime vuonna negatiivinen. Saman kehityksen odotetaan jatkuvan. VER tasaa lähivuosina yhä enemmän valtion eläkekustannuksiin kohdistuvaa nousupainetta. Sijoitustuottomme on ollut lyhyellä ja pitkällä aikavälillä hyvällä tasolla ja näin olemme pystyneet luomaan sijoitustoiminnalla lisäarvoa valtiolle, toteaa toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi

Lisätietoja antaa:

VER:n toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi puh (09) 2515 7010, gsm 050 336 2094

www.ver.fi

VER:n painettu vuosikertomus julkaistaan huhtikuun alussa.

Vuosi 2013 lyhyesti

Korkosijoitukset

Korkosijoitusten tuotto oli -1,6 prosenttia. Vastaava luku vuodelta 2012 oli 8,8 prosenttia.

Vuoden 2013 osalta korkosalkun tuotto jäi negatiiviseksi. Korkosalkku tuotti -1,6 (8,8) prosenttia ja sen koko pysyi markkina-arvolla laskettuna vuoden alun 8,4 miljardissa eurossa vuoden loppuun saakka. Korkosalkun duraatio oli koko vuoden salkun neutraaliduraatiota alemmalla tasolla.

Parhainta tuottoa kertomusvuonna tarjosivat High Yield-lainat ja Investment Grade- lainat. Korkosalkun allokaatiota muutettiin ajanjaksolla maltillisesti, sillä salkun riskitaso haluttiin säilyttää vuoden alun mukaisena. Rahamarkkinat- ja valtionlainasalkku pidettiin ajanjaksolla ylipainossa. Kehittyvät lainamarkkina- ja yrityslainasalkku taas pidettiin alipainossa.

VER sijoittaa pääasiassa omina suorina sijoituksina valtionlainoihin, luottoluokitukseltaan Investment Grade -tasoisiin yrityslainoihin ja rahamarkkinasijoituksiin. Muut sijoitukset tehdään rahastosijoituksina. Suorien korkosijoitusten osuus koko korkosalkusta oli noin 71,0 prosenttia (74,0) prosenttia vuoden lopussa. Vuoden päättyessä suoria korkosijoituksia oli 205 (279) sitoumuksessa ja rahasto-osuuksia 31 (27) rahastossa.

Noteeratut osakesijoitukset

Osakesijoitusten tuotto oli 18,2 prosenttia. Vastaava luku vuodelta 2012 oli 16,8 prosenttia.

VER:n pörssinoteerattuja osakkeita ja rahasto-osuuksia sisältävän osakesalkun tuotto oli hyvä vuonna 2013 tuoton ollessa 18,2 (16,8) prosenttia. Parhaiten tuottivat kehittyneiden maiden osakesijoitukset, joista suomalaiset osakkeet tuottivat parhaiten yli 30 prosentin tuotolla. Kehittyvillä markkinoilla oli heikko vuosi, ja nämä tuotot jäivät pääosin negatiivisiksi vuoden osalta. Osakkeiden nettomyynnit olivat yhteensä 434 miljoonaa euroa vuoden aikana, ja etenkin vuoden viimeisen neljänneksen aikana VER oli suuri nettomyyjä osakkeiden noustua vuoden aikana voimakkaasti. Osakkeiden osuus sijoitussalkusta oli 39,9 prosenttia vuoden päättyessä.

Vuodesta 2013 muotoutui osakesijoittamiselle hyvä vuosi, vaikka vuoden aikana koettiin jälleen suuria heilahteluja osakemarkkinoilla. Vuosi alkoi erittäin vahvasti, mutta toukokuun puolivälissä markkinat säikähtivät Yhdysvaltain keskuspankin kommentteja, joiden mukaan talouden elvyttäviä toimenpiteitä tultaisiin hiljalleen karsimaan. Maailman osakemarkkinat tulivatkin voimakkaasti alas kautta linjan ja melkein yhtäjaksoinen lasku loppui vasta kesäkuun viimeisellä viikolla. Heinäkuun aikana osakemarkkinat lähtivät taas vahvaan nousuun, kun Yhdysvaltain keskuspankin suunnalta korostettiin mahdollisen elvytyksen vähentämisen tapahtuvan hitaasti ja monissa eri vaiheissa. Myös Euroopan keskuspankki ilmoitti, ettei sillä ole tarvetta kiristää rahapolitiikkaansa vielä pitkään aikaan. Muutenkin heinäkuussa julkaistiin paljon talousdataa, joka oli odotuksia parempaa. Tämä auttoi siivittämään osakkeet uuteen nousuun. Myös vuoden viimeinen neljännes oli osakemarkkinoilla hyvä, vaikka Yhdysvaltain sisäiset ongelmat aiheuttivatkin jonkin verran epävarmuutta lokakuun aikana.

Osakesalkun arvo nousi markkina-arvoilla mitattuna alkuvuoden 5,9 miljardista eurosta 6,5 miljardiin euroon. VER:n osakesalkun suorien sijoitusten osuus oli vuoden lopussa 33,8 (32,0) prosenttia ja 66,2 (68,0) prosenttia oli sijoitettu rahastojen kautta. Vuoden päättyessä suoria sijoituksia oli 160 (154) yhtiössä ja rahasto-osuuksia 61 (60) eri rahastossa.

Muut sijoitukset

Muiden sijoitusten tuotto oli 5,7 prosenttia. Vastaava luku vuodelta 2012 oli 3,5 prosenttia.

Vuosi 2013 oli VER:n muille sijoituksille hyvä. Koko salkun tuotto oli vuoden lopussa 5,7 (3,5) prosenttia. Kaikissa sijoitusluokissa tuotot olivat selkeästi positiiviset. Parhaiten tuottivat noteeraamattomiin lainoihin sijoittavat private credit-rahastot, joiden tuotto ylsi 8,1 prosenttiin. Infrastruktuurirahastot tuottivat 3,7 prosenttia.

Private credit-sijoituksissa etenkin mezzaninerahastojen tuotot olivat erinomaiset.  Edellisvuoden tapaan vahva osakemarkkina tuki pääomasijoitusten positiivista tuloskehitystä. Kiinteistösijoituksissa markkinoiden tunnelman muutos näkyi tuottojen selvänä paranemisena aikaisempiin vuosiin verrattuna. Absoluuttisen tuoton salkussa tuotot vaihtelivat strategioittain. Osakestrategioiden tuotot olivat kauttaaltaan erinomaiset, kun taas markkinatrendejä kvantitatiivisin menetelmin mallintavat CTA-rahastot selvisivät vuodesta heikoiten.

VER:n muut sijoitukset käsittävät sijoitukset kiinteistö-, pääoma-, private credit- ja infrastruktuurirahastoihin sekä absoluuttisen tuoton rahastoihin. Private credit on vuoden 2013 alussa perustettu uusi sijoitusluokka, johon siirrettiin pääomarahastoista velkaan sijoittavat rahastot ja absoluuttisen tuoton rahastoista pääomarahastomuotoiset velkarahastot. Vuoden 2013 lopussa muiden sijoitusten osuus koko VER:n salkusta oli 8,5 prosenttia neutraalin allokaation ollessa 9,0 prosenttia. Salkun markkina-arvo oli 1 392 (1 080,2) miljoonaa euroa. Avointen sijoitussitoumusten määrä oli 516,5 (466,8) miljoonaa euroa. Sijoitetuista varoista absoluuttisen tuoton rahastoja oli 35,3 (25,7) prosenttia, epäsuoria kiinteistösijoituksia 33,4 (39,7) prosenttia ja listattuja kiinteistösijoituksia 1,2 (1,5) prosenttia. Pääomarahastojen osuus oli 15,3 (22,4) prosenttia, infrastruktuurirahastojen 9,5 (10,7) prosenttia ja private credit rahastojen 5,3 prosenttia. Vuoden aikana tehtiin uusia sijoituksia 15 uuteen rahastoon.

Valtion Eläkerahasto

Valtion Eläkerahasto on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto. VER:n avulla valtio varautuu tulevien eläkkeiden rahoitukseen ja pyrkii tasaamaan eri vuosien eläkemenoja.

VER on luonteeltaan puskurirahasto. VER:n varoja ei käytetä suoraan eläkkeiden maksamiseen, vaan kaikki valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvat eläkkeet maksetaan valtion talousarvioon varatuista määrärahoista.

Varojen siirto valtion talousarvioon on ollut keskeinen VER:n kasvua säätelevä tekijä. Siirron määrästä on säädetty lailla ja se on 40 prosenttia vuotuisesta valtion eläkemenosta. Vuonna 2013 siirron määrä oli 1 678,3 (1 603,7) miljoonaa euroa. Talousarviosiirto kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 74,6 miljoonaa euroa. Kasvu johtui valtion eläkemenojen noususta. Vuoden 2013 loppuun mennessä VER:n varoja on siirretty talousarvion katteeksi yhteensä 22,7 miljardia euroa.

VER:n tulot vuonna 2013 koostuivat valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien työnantajien ja työntekijöiden eläkemaksuista, korkotuloista ja sijoitustoiminnan tuotoista. Eläkemaksuja kertyi yhteensä 1 628,0 (1 633,0) miljoonaa euroa, josta 747,9 (741,3) miljoonaa euroa valtion virastoilta ja laitoksilta ja 880,1 (891,7) miljoonaa euroa muita eläkemaksutuloja pääasiassa kunnilta ja työntekijöiltä. Eläkemaksutulot olivat 5,0 miljoonaa euroa pienemmät kuin vuonna 2012. Lisäksi VER:lle tilitettiin työttömyysvakuutusmaksutuloja 5,8 (5,8) miljoonaa euroa.

VER:n toiminnan kulut olivat 7,0 miljoonaa euroa eli 0,04 prosenttia suhteutettuna keskimääräiseen pääomaan vuoden aikana.

Vakinaisen henkilökunnan määrä oli vuoden lopussa 22 henkilöä.

Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VER:n sijoitussalkun markkina-arvo oli 16,3 miljardia euroa vuoden 2013 lopussa.

VER AVAINLUKUJA

  31.12.2013 31.12.2012
Sijoitukset, milj. euroa (markkina-arvoin) 16 335 15 359
Korkosijoitukset 8 431 8 380
Noteeratut osakesijoitukset 6 511 5 899
Muut sijoitukset 1 392 1 080
     
Sijoitussalkun jakauma, %    
Korkosijoitukset 51,6 % 54,6 %
Noteeratut osakesijoitukset 39,9 % 38,4 %
Muut sijoitukset 8,5 % 7,0 %
  1.1.-31.12.2013 1.1.-31.12.2012
Sijoitusten tuotto, % 6,4 % 11,3 %
Korkosijoitukset, % -1,6 % 8,8 %
Noteeratut osakesijoitukset, % 18,2 % 16,8 %
Muut sijoitukset, % 5,7 % 3,5 %
     
Eläkemaksutuotot, milj. euroa 1 634 1 639
Siirto valtion talousarvioon, milj. euroa 1 678 1 604
Nettomaksutulo, milj. euroa - 45 35
Eläkevastuuvelka, milj. euroa 94 000 92 600
Rahastointiaste 17 % 17 %