Valtion Eläkerahaston vuosikatsaus 2017

Julkaistu 27.2.2018 klo 14.55

Sijoitustoiminnan tuotto oli vuonna 2017 hyvä

Taloudellinen toimintaympäristö kehittyi vuonna 2017 myönteisesti. Talouskasvu oli vahvaa lähes kaikilla talousalueilla. Kehitys oli suotuisaa myös euroalueella ja myös Suomen talous pääsi tähän mukaan pitkään jatkuneen heikon kauden jälkeen.

Myös sijoitusmarkkinoilla vuosi 2017 oli kokonaisuutena myönteinen. Erityisesti osakemarkkinoiden kehitys oli vahvaa eri puolilla maailmaa. Kursseja olivat omiaan nostamaan sekä reaalitalouden kehitys ja ylöspäin tarkistetut talousennusteet että yritysten tulosten ja tulosennusteiden nouseminen. Erilaisista poliittisista epävarmuustekijöistä huolimatta osakemarkkinoiden volatiliteetti oli läpi vuoden poikkeuksellisen matala. Korkotasot pysyivät erittäin alhaalla, joskin aivan vuoden lopulla alettiin saada merkkejä siitä, että huippumatalien korkojen aikakauden päättyminen alkaa pikkuhiljaa häämöttää.

Valtion Eläkerahaston sijoitusten tuotto käyvin arvoin vuodelta 2017 oli 6,6 prosenttia. Keskimääräinen nimellistuotto viideltä viime vuodelta oli 6,4 prosenttia ja kymmeneltä vuodelta 5,0 prosenttia.
 


Sijoitusten reaalituotoksi vuonna 2017 muodostui 6,0 prosenttia, joka ylittää selvästi niin eläkejärjestelmässä yleisesti odotettavan kuin VERinkin pitkän aikavälin rahoituslaskelmien pohjana olevan keskimääräisen tuottotason. VERin viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 5,7 prosenttia ja kymmenen vuoden 3,5 prosenttia.



Valtiovarainministeriöän asettaman tavoitteen mukaan VERin sijoitusten tuoton tulee pitkällä aikavälillä ylittää valtionvelan keskikustannus. Kymmenen viime vuoden ajalta VERin sijoitusten markkina-arvoinen tuotto on ollut keskimäärin 2,8 prosenttiyksikköä valtionvelan keskikustannusta korkeampi. Nykymuotoisen toiminnan aikana vuodesta 2001 VERin sijoitusten tuotto on ollut yhteensä vajaat 6 miljardia euroa suurempi kuin valtionvelan keski­kustannus samalta ajalta.

Kaikkien omaisuusluokkien tuotto oli vuonna 2017 positiivinen. Suurista omaisuusluokista likvidit korkosijoitukset tuottivat 2,0 prosenttia ja noteeratut osakesijoitukset 11,0 prosenttia. Parasta tuottoa tuli noteeraamattomista osakesijoituksista (23,6 %) ja myös pääomarahastosijoitukset (16,1 %) ja infrastruktuurirahastosijoitukset (14,8 %) tuottivat erityisen hyvin.

VERin salkun tuotonvaihtelu oli vuonna 2017 poikkeuksellisen pientä ja sijoitusten riskikorjattua tuottoa kuvaava Sharpen luku oli harvinaisen korkea 2,1.

VERin sijoitusomaisuuden markkina-arvo oli vuoden 2017 lopussa 19,6 miljardia euroa. Sijoituksista oli korkosijoituksia 40,3 prosenttia, osakesijoituksia 47,5 prosenttia ja muita sijoituksia 9,5 prosenttia. Loppuosa riskikorjatusta allokaatiosta oli johdannaisten vaikutusta. Osakesijoitusten osuus oli selvästi korkosijoituksia suurempi ensimmäisen kerran VERin historiassa.
 



Korkosijoitukset

Likvidit korkosijoitukset

Likvidin korkosalkun tuotto vuonna 2017 oli 2,0 prosenttia ja sen riskikorjattu markkina-arvo vuoden lopussa 7,7 miljardia euroa. Korkosalkun duraatio oli koko vuoden salkun neutraaliduraatiota alemmalla tasolla.

Vuoden alkupuolella erityisesti Euroopan korot heiluivat voimakkaasti poliittisten ja Euroopan keskuspankin tulevaan rahapolitiikkaan liittyvien epävarmuuksien takia. Poliittisten epävarmuuksien vähennyttyä markkinoilla spekuloitiin EKP:n osto-ohjelman lopettamisella huolimatta maltillisista inflaationäkymistä. Lokakuun korkokokouksessa EKP ilmoitti puolittavansa osto-ohjelmansa 60 miljardista 30 miljardiin vuodenvaihteen jälkeen ja jatkavansa ostoja vähintään yhdeksällä kuukaudella. Ensimmäisen koronnoston ilmoitettiin tapahtuvan vasta reilusti osto-ohjelman päättymisen jälkeen.

Yhdysvalloissa korkomarkkinat olivat varsin rauhalliset huolimatta keskuspankin (FED) koronnostoista maaliskuussa, kesäkuussa ja joulukuussa. FED aloitti taseen supistamisen lokakuussa ja indikoi nostavansa korkoja kolme kertaa myös vuonna 2018. Loppuvuonna markkinoilla seurattiin FEDin puheenjohtajavalinnan lisäksi verouudistuksen etenemistä ja sen vaikutusta korkoihin.

Runsas likviditeetti, keskuspankkien osto-ohjelmat, alhaiset kehittyneiden markkinoiden valtionlainojen tuotot, piristyvä talouskasvu ja maltillinen inflaatio tukivat yrityslaina- ja kehittyviä markkinoita. Näiden korot ja riskilisät valuivat erittäin alhaisille tasoille, mikä näkyi erityisesti kehittyvien markkinoiden sijoitusten ja alle investointitason luottoluokituksen omaavien yrityslainojen erinomaisena tuottona vuonna 2017.

VERin likvideissä korkosijoituksissa parasta tuottoa tarjosivat kehittyvät lainamarkkinat. Kaikkien alasalkkujen tuotot olivat positiivisia lukuun ottamatta rahamarkkinasalkkua.

Suorien korkosijoitusten osuus koko likvidistä korkosalkusta oli vuoden lopussa noin 59,0 (61,5) prosenttia. Vuoden päättyessä suoria korkosijoituksia oli 271 (300) sitoumuksessa ja rahasto-osuuksia 42 (38) rahastossa.
 

 


Muut korkosijoitukset

VERin muut korkosijoitukset ovat sijoituksia private credit -rahastoihin. Salkkurahastot ovat pääasiassa pääomarahastomuotoisia ja rahastojen sijoitukset epälikvidejä lainoja.

Epälikvideillä lainamarkkinoilla vuosi 2017 oli aikaisempien vuosien tapaan varsin vilkas. Huolestuttava piirre markkinoiden kehityksessä on ollut yhtiöiden velkakertoimien nousu ja isompien yhtiöiden kohdalla lainaehtojen löyhentyminen aikaisempaan verrattuna. Salkun vuoden 2017 tuotto oli 7,3 (2,4) prosenttia. Vuoden aikana tehtiin sijoitukset kahteen uuteen rahastoon (n. 75 miljoonaa euroa). Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 241 miljoonaa (199) euroa.

Vuoden lopussa private credit -sijoitusten paino VERin salkussa oli 1,0 (1,2) prosenttia.
 

Osakesijoitukset

Noteeratut osakesijoitukset

Vuodesta 2017 muodostui osakesijoittajille hyvä vuosi, eikä aikaisempien vuosien kaltaisia suuria heilahteluja osakemarkkinoilla juurikaan nähty. VERin pörssinoteerattuja osakkeita ja rahasto-osuuksia sisältävän osakesalkun tuotto oli vuoden päättyessä 11,0 prosenttia. Kaikkien osasalkkujen tuotot olivat vuodenvaihteessa positiivisia, ja selkeästi parhaimmat tuotot noteeratuista osakkeista saatiin kehittyviltä markkinoilta.

Vuosi 2017 oli edeltäviin vuosiin verrattuna sangen rauhallinen rahoitusmarkkinoilla. Riskisentimentti pysyi korkealla tasolla läpi vuoden, eikä suurempia heilahteluja osakemarkkinoilla nähty. Pörssiyhtiöiden tuloskasvu oli odotuksia vahvempi kautta linjan, ja tämä tuki osaltaan osakkeiden hyvää kehitystä. Vuoden aikana geopoliittiset jännitteet kasvoivat entisestään, etenkin Pohjois-Korean tilanteen osalta, mutta tämäkään ei horjuttanut vahvaa riskisentimenttiä. Kun vielä korkotasokin pysyi matalalla tasolla, muotoutui vuodesta osakkeille hyvinkin suotuisa. Arvostustasot ovat toki nousseet viime vuosina nähdyn positiivisen osakemarkkinakehityksen myötä, ja paikoitellen arvostustasot ovat jo nousseet selvästi yli pidempiaikaisten keskiarvojen. Osakkeiden suora tuotto osinkojen muodossa on kuitenkin edelleen houkuttelevalla tasolla moneen muuhun sijoitusluokkaan verrattuna.

Osakesalkun arvo nousi markkina-arvoilla mitattuna vuodenvaihteen 8,0 miljardista 8,6 miljardiin euroon. Osakesalkusta suorien sijoitusten osuus oli vuoden lopussa 28,5 (30,2) prosenttia ja rahastosijoitusten 71,5 (69,8) prosenttia. Vuoden päättyessä suoria sijoituksia oli 103 (109) yhtiössä ja rahasto-osuuksia oli 59 (62) eri rahastossa.
 

 


Muut osakesijoitukset

VERin muut osakesijoitukset pitivät tilikauden päättyessä sisällään sijoitukset pääomarahastoihin, noteeraamattomiin osakkeisiin sekä listattuihin kiinteistörahastoihin (REIT).

Positiivinen kehitys osakemarkkinoilla oli osaltaan vaikuttamassa pääomasijoitusten vuoden 2017 hyviin tuottoihin. Hyvien irtautumisten ja salkkuyhtiöiden nousseiden arvostustasojen seurauksena koko vuoden tuotto päätyi 16,1 (9,0) prosenttiin. Tuottoja jossain määrin laski uusien sijoitussitoumusten tuottama kustannusten nousu (niin sanottu J-kurvivaikutus). Vuoden aikana tehtiin sijoitukset kuuteen uuteen rahastoon (n. 266 miljoonaa euroa). Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 500 (379) miljoonaa euroa.

Noteeraamattomat osakesijoitukset käsittivät sijoitukset SATO Oyj:hin, Logicor Oy:hyn sekä Suomi Power Networks Oy:hyn. Vuoden lopussa VER irtautui muiden omistajien tapaan Logicor Oy:stä. Yhtiöiden yhteenlaskettu tuotto oli 23,6 (11,4) prosenttia. Vuoden lopussa VER osti yhdessä Macquarie Infrastructure and Real Assetsin ja Allianzin kanssa verkkoyhtiö Elenian. Kaupan lopullinen toteutuminen tapahtunee kevään 2018 aikana.

Vuoden 2017 alusta lähtien VER on kasvattanut listattujen kiinteistörahastojen painoa salkussa. Positiivinen kehitys kiinteistömarkkinoilla heijastui myös listattujen kiinteistörahastojen tuotoissa. Vuoden aikana VER sijoitti listattuihin kiinteistörahastoihin nettomääräisesti yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.

Vuoden lopussa muiden osakesijoitusten osuus VERin salkussa oli 3,7 (2,4) prosenttia.
 

Muut sijoitukset

VERin muut sijoitukset käsittävät sijoitukset reaaliomaisuusrahastoihin (kiinteistö- ja infrastruktuurirahastot) sekä hedge-rahastoihin ja riskipreemiostrategioihin.

Kiinteistömarkkinoiden kehitys etenkin Euroopassa jatkui edellisten vuosien tapaan nousujohteisena. Kiinteistösijoitusten (pitää sisällään osakesijoituksiin kuuluvien listattujen kiinteistörahastojen tuoton) koko vuoden tuotto ylsi 7,4 (11,9) prosenttiin. Vuoden aikana toteutettiin kolme uutta rahastosijoitusta (191 miljoonaa euroa) ja avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 365 (255) miljoonaa euroa.

Infrastruktuurisijoitusten tuotto oli erittäin hyvä. Tuottojen taustalla olivat erinomaiset irtautumiset vanhemmista rahastoista ja hyvät osinkotuotot. Koko vuoden tuotto oli 14,8 (13,8) prosenttia. Vuoden aikana tehtiin sijoitus yhteen uuteen rahastoon (n. 58 miljoonaa euroa). Avointen sijoitussitoumusten määrä vuoden lopussa oli 241 (244) miljoonaa euroa.

Hedge-rahastot tuottivat 4,8 (1,0) prosenttia vuonna 2017. Tuotto kertyi varsin tasaisesti koko vuodelta. Parhaiten tuottivat kvantitatiiviset sekä yritysjärjestelyihin keskittyvät rahastot. Vaikein ajanjakso oli kehittyneiden markkinoiden makrorahastoille. Valuuttasuojauksen kustannus pienensi tuottoja merkittävästi suurimman osan rahastoista ollessa USD-määräisiä.

Riskipreemiosijoitusten tuotto vuodelta 2017 oli 1,4 prosenttia. Riskipreemiostrategioissa vuosi oli hyvä trendien seuraamiselle ja volatiliteetin myymiselle. Value-strategiat, etenkin osakepuolella, tuottivat ajanjaksolla huonosti.

Vuoden 2017 lopussa muiden sijoitusten markkina-arvo oli 1 860 (1 579) miljoonaa euroa ja osuus VERin salkusta 9,5 (8,4) prosenttia. Sijoitetuista varoista oli kiinteistörahastosijoituksia 3,1 (2,9), infrastruktuurirahastosijoituksia 1,2 (1,4), hedge-rahastosijoituksia 3,6 (3,5) ja riskipreemio­sijoituksia 1,5 (0,7) prosenttiyksikköä.
 

Sijoitustoiminnan vastuullisuus

VERin sijoitustoiminnan vastuullisuuden kulmakiviä ovat YK:n vastuullisuusperiaatteiden (UNPRI) ja kansainvälisten normien (YK:n Global Compact) kunnioittaminen sekä vastuullisuusasioiden läpinäkyvyyden saavuttaminen VERin sijoitustoiminnassa ja kaikissa sijoitusluokissa. VER on mitannut suorien osakesijoitustensa hiilijalanjäljen vuodesta 2015 alkaen. Kesällä 2017 ympäristöjärjestö WWF selvitti ensimmäistä kertaa, kuinka hyvin isot eurooppalaiset sijoittajat ottavat osakesijoituksissaan huomioon Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen keskilämpötilan nousemisen rajoittamisesta alle kahteen asteeseen. VER nousi vertailussa kaikilla tutkimuksen mittareilla aivan korkeimpaan kärkeen.
 

Valtion eläkemenojen kasvu jatkuu

Valtion Eläkerahaston valtiontaloutta tasapainottava rooli on kasvanut ja kasvamassa. Valtion eläkemenot olivat vuonna 2017 jo noin 4,6 miljardia euroa. Koska VER maksaa valtion talousarvioon 40 prosenttia näistä menoista, VERin suorittama budjettisiirto oli runsaat 1,8 miljardia euroa. Eläkemaksuja VERille kertyi vuonna 2017 noin 1,4 miljardia euroa. Rahaston nettomaksutulo on kääntynyt pysyväisluonteisesti negatiiviseksi eli rahastosta siirretään valtion talousarvioon enemmän kuin VERiin kertyy maksutuloja. Tämä budjettisiirron enemmyys VERin maksutuloihin nähden kasvaa edelleen jatkossa vuosittain.

 


Valtion Eläkerahaston hallitus hyväksyi kesäkuussa 2016 strategian, jossa täsmennettiin pitkän aikavälin tavoitteenasettelu. Laissa säädetyn 25 prosentin rahastointitavoitteen saavuttamiseen pyritään strategian mukaan viimeistään vuonna 2033. Tämä edellyttää nettomaksutulon kehityksen pysyvän lähellä arvioitua tasoa ja sijoitusten reaalituoton säilymistä suhteellisen hyvänä. Kun valtion eläkevastuu vuoden 2017 päättyessä oli 92,6 miljardia euroa, rahastointiasteeksi muodostui noin 21 prosenttia. Strategiassa myös määritettiin periaatteet, joilla sijoitussalkun riskitaso ja perusallokaatio johdetaan rahastolle asetetusta rahastointitavoitteesta, valtiovarainministeriön asettama pitkän aikavälin tuottotavoite huomioon ottaen.

 


VERin hallinto

Valtion Eläkerahasto on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto. VER on sijoitusorganisaatio, jonka tehtävä on hoitaa sille uskottua varallisuutta. Valtion eläkejärjestelmän eläkemaksujen keräämiseen ja perintään liittyvät tehtävät, samoin kuin eläkehakemusten käsittelyn ja eläkkeiden maksamisen, hoitaa Keva. VER maksaa Kevalle hoitokulua, jonka määrä oli vuonna 2017 noin 17,6 miljoonaa euroa.

VERin toiminnan yleinen ohjaus ja valvonta kuuluu valtiovarainministeriölle ja ministeriöllä on oikeus antaa rahaston hallinnon järjestämistä, rahaston talouden hoitoa ja rahaston varojen sijoittamista koskevia yleisiä määräyksiä. Voimassa olevan määräyksen mukaan VERin sijoituksista korkosijoituksia tulee olla vähintään 35 prosenttia, osakesijoituksia enintään 55 prosenttia ja muita sijoituksia enintään 12 prosenttia salkun arvosta.

VERin hallituksen määrää valtiovarainministeriö. Hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista kolme on määrätty keskustason henkilöstöjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Jukka Pekkarinen ja neuvoa antavan sijoitusneuvottelukunnan puheenjohtajana Eva Liljeblom.

VERin toiminnan kulut olivat 7,0 miljoonaa euroa eli 0,04 prosenttia suhteutettuna keskimääräiseen pääomaan vuoden aikana. VERissä työskenteli vuoden päättyessä 24 henkilöä. Toimitusjohtajana on toiminut Timo Viherkenttä. VER panostaa henkilökunnan ammattitaitoon ja sen kehittämiseen, mikä on tärkeää niin hyvien sijoitustuottojen tavoittelun kuin riskienhallinnan näkökulmasta.
 

Avainlukuja 2017

 

2017

2016

Sijoitussalkun tuotto, %

6,6 %

6,7 %

Reaalituotto, %

6,0 %

5,6 %

 

 

 

Omaisuuslajikohtaiset tuotot, %

 

 

Korkosijoitukset

 

 

  Likvidit korkosijoitukset

2,0 %

4,0 %

  Muut korkosijoitukset

7,3 %

2,4 %

Osakesijoitukset

 

 

  Noteeratut osakkeet

11,0 %

9,7 %

  Muut osakesijoitukset

15,6 %

9,6 %

Muut sijoitukset

 

 

  Kiinteistörahastot

7,4 %

11,9 %

  Infrastruktuurirahastot

14,8 %

13,8 %

  Hedge-rahastot

4,8 %

1,0 %

Sijoitustoiminnan kulut % (pääoman keskiarvosta)

0,04 %

0,04 %

     

Keskimääräiset tuotot

5 v

10 v

Salkun keskimääräinen tuotto p.a.

6,4 %

5,0 %

Keskimääräinen reaalituotto p.a.

5,7 %

3,5 %

Keskimääräinen valtion efektiivinen keskikorko p.a.

1,6 %

2,2 %

     

Salkun allokaatiojakauma

2017

2016

Sijoitukset yhteensä, meur

19 586,2

18 767,1

Korkosijoitukset, %

40,3 %

46,0 %

  Likvidit korkosijoitukset, %

39,2 %

44,8 %

  Muut korkosijoitukset, %

1,0 %

1,2 %

Osakesijoitukset, %

47,5 %

45,0 %

  Noteeratut osakkeet, %

43,8 %

42,6 %

  Muut osakesijoitukset, %

3,7 %

2,4 %

Muut sijoitukset, %

9,5 %

8,4 %

  Kiinteistörahastot, %

3,1 %

2,9 %

  Infrastruktuurirahastot, %

1,2 %

1,4 %

  Hedge-rahastot, %

3,6 %

3,5 %

  Muut, %

1,5 %

0,7 %

     

Tunnuslukuja

2017

2016

Volatiliteetti

3,3 %

7,2 %

Sharpe ratio

2,1

1,0

     

Muita talouslukuja

2017

2016

Eläkemaksutuotot, milj. eur

1 427

1 498

Siirto valtion talousarvioon, milj. eur

1 827

1 790

Nettomaksutulo, milj. eur

-401

-292

Taseen loppusumma, milj. eur

15 300

15 005

Eläkevastuu, milj. eur

92 600

93 000

Rahastointiaste %

21 %

20 %

 

Lisätietoja:

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Viherkenttä, etunimi.sukunimi@ver.fi, puh: (09) 2515 7010.

Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VERin sijoitussalkun markkina-arvo oli 19,6 miljardia euroa vuoden 2017 lopussa.