Eläketurvakeskuksen vastikään julkaistun vertailun mukaan Euroopan suurimmat lakisääteisen eläkejärjestelmän varat suhteessa bruttokansantuotteeseen löytyvät Norjasta. Mutta Suomi on heti seuraava.
Hopealle jääminen ei vaadi selittelyjä, mutta Seier’n er vår -voitonlaululle on tässä vähemmän selvät perusteet kuin miesten maastohiihdossa. Norjan lakisääteinen ”eläkevarallisuus” on nimittäin eläkevaroja lähinnä nimeltään (tähän viitataan myös ETK:n katsauksessa). Omaisuuden pääosa on yli 800 miljardin euron Statens Pensjonsfond Utland -mammutissa, jota kerrytetään öljytuloista ja käytetään yleisesti valtion budjetin rahoittamiseen. Takavuosina rahaston nimi muutettiin eläkerahastoksi ilman, että sen roolia ratkaisevasti justeerattiin.
Lakisääteisten eläkevarojen kisassa voitaisiinkin vähintään yhtä hyvin virittää Suomen takametsien klassikko Vi ska ta guld igen. Mutta olemmeko tosiaan varautuneet tuleviin eläkemenoihin näin hyvin muihin maihin verrattuna?
Kyllä ja ei.
Lakisääteisten järjestelmiemme varat ovat vastikään ylittäneet ensimmäisen kerran 200 miljardia euroa. Se on paljon rahaa - lähes vuotuisen bruttokansantuotteemme verran ja reilusti enemmän kuin Suomen julkinen velka.
Suomalaiskansalliseen tapaan pitää kuitenkin epäillä sitä, mahtavatko asiamme kuitenkaan olla ihan niin hyvin kuin mihin vertailu viittaa. Eläkejärjestelmien erilaisuuden takia numeroiden tulkinta on nimittäin vähän katsojan silmässä.
Paikkamme kärjessä koskee siis lakisääteisiä, ei kaikkia eläkevaroja. Kokonaiseläkevarojen vertailussa – joka myös on mukana ETK:n katsauksessa - Suomi ei sijoitu huonosti, mutta ei ole myöskään ensimmäisten puolen tusinan joukossa. Kun Suomen eläkevarat vastasivat 2016 lopussa 91:tä prosenttia BKT:stä, vastaava suhdeluku oli Hollannissa 196, Tanskassa 173 ja Ruotsissa 107 prosenttia.
Maissa, joissa eläkevarallisuus on BKT:tä suurempi, varat ovat suurelta osin tai kokonaan työmarkkinaperusteisissa, kollektiivissa lisäeläkejärjestelmissä, joita ei lueta lakisääteisiin järjestelmiin. Lisäeläkkeet voivat koskea selvää pääosaa palkansaajista, mutta eläke-eduista ei ole säädetty lailla vaan niistä on sovittu työmarkkinajärjestöjen kesken. Näitä järjestelmiä ei myöskään lueta julkiseen talouteen kansantalouden tilinpidossa tai EU:n finanssipoliittisia sääntöjä sovellettaessa. Suomessakin tällaisia lisäeläkejärjestelyjä toki on, mutta niiden rooli on pieni.
Lakisääteisiä eläkkeitä varten useissa vertailumaissa ei ole rahastoitu mitään tai ainakaan juuri mitään, vaan eläkkeet rahoitetaan verovaroin tai samanaikaisin eläkemaksuin. Tähän kategoriaan kuuluu suuri joukko maita aina Saksaa myöten. Juuri näiden varojen vertailussa Suomi siis porskuttaa kärjessä erityisesti TyELin, Kevan ja VERin rahastojen ansiosta.
Yksityisissä eläkelaitoksissa lakisääteisiä eläkevaroja ei muualla kuin Suomessa käytännössä ole.
Sijoituksemme kansainvälisissä vertailussa antaa oman perspektiivinsä siihen, kun arvioimme omaa varautumistamme. Maakohtaiset erot eläkejärjestelmien luonteessa ja rahoituksessa ovat kuitenkin niin suuria, että vertailuista tehtävien päätelmien kanssa on hyvä olla tylsästi varovainen. Rohkenen kuitenkin väittää jyrkästi, että meillä voisi toki olla paremmin, mutta voisi olla huonomminkin.
Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja.
Tagit: