Yhdysvaltojen verouudistus on sitä vaille valmis, että kongressin edustajainhuoneessa ja senaatissa hyväksytyt versiot sovitetaan yhteen. Yhteensovitus ei ole pelkkä muodollisuus vaan versioiden välillä on merkittäviäkin substanssieroja, mutta ennuste on, että valmista tulee (ja jos ei tule, tämä väärä arvaus voidaan vähin äänin poistaa VERin sivuilta…).
Kyseessä on suurin verouudistus USA:ssa 30 vuoteen. Tällä on monenlaisia seurauksia niin Yhdysvaltojen kuin koko maailmankin taloudelle. Vaikutukset tuntuvat myös täällä meillä niin Yhdysvalloissa liiketoimintaa harjoittavissa yrityksissä kuin Valtion Eläkerahaston ja muiden USA:n markkinoille sijoittaneiden tulevissa tuotoissa.
Debatti uudistuksen ympärillä on ollut tiukkaa. Yksi johtavista ekonomisteista, entinen valtiovarainministeri Larry Summers tiivisti twitterissä: ”Sad day: Ignorance and greed about to triumph over logic, evidence, prudence and patriotism.”
Osaltaan hämmennystä ovat lisänneet päätöksentekomenettelyt. Lopullinen 479-sivuinen uudistuspaketti jaettiin senaattoreille vain pari tuntia ennen myöhäisillan äänestystä ja paketti sisälsi myös epäselvällä käsialalla kirjoitettuja merkityksellisiä viime hetken muutoksia. Kun verotulomenetyksiä oli rajoitettava, yritysverotukseen kelpuutettiin mukaan ns. vaihtoehtoinen minimivero, jonka ankaruus joissakin tilanteissa ymmärrettiin vasta päivänvalossa.
Myös sisällöllisesti uudistukseen sisältyy useita piirteitä, jotka eivät ole peräisin vero- ja finanssipolitiikan oppikirjoista. Uudistus ei sisällä sellaista verojärjestelmän sisäisten rakenteiden logiikan vahvistamista, joka 1980-luvun reformissa kulki käsi kädessä verokantojen alentamisen kanssa.
Uudistuksen ydin on veroprosenttien mittava alentaminen niin kotitalouksien kuin erityisesti yritysten verotuksessa. Merkittävin yksittäinen asia on yhtiöverokannan alentaminen Suomen mallin mukaan 20 prosenttiin. Tilanne on kuitenkin erilainen kuin Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen aikana: amerikkalaiset yritykset voivat paksusti, voitot ovat historiallisilla ennätystasoilla, ylimääräistä rahaa on noin 2 biljoonaa dollaria ja lisääntyvät verojen jälkeiset tulokset arvioidaan käytettävän investointien sijasta osakkeiden takaisinostoihin.
Kun merkittävä osa amerikkalaisosakkeista on ulkomaisten sijoittajien hallussa, yhtiöverokevennysten hyötyä valuu myös Amerikka ensin -piirin ulkopuolelle. Tätä onkin kuvattu ulkomaisille sijoittajille (kuten VERille) annettavaksi foreign aidiksi. Toisaalta uudistuksesta aiheutuva mahdollinen korkojen nousu syö varsinkin pitkien yhdysvaltalaisten korkopaperien markkina-arvoa.
Molempien kamarien malleihin sisältyvä 20 prosentin yhtiöverokanta ei tosin ole vielä selviö, koska alennus on kallista huvia ja kongressiedustajat ovat heränneet ajattelemaan, että jokaisen prosenttiyksikön verotuottohinnalla voitaisiin saada vaikka mitä.
Rahoituskeinoiksi kaavaillut veropohjan laajennukset ovat vaatimattomia veroprosenttien alenemisesta seuraavaan verotulojen supistumiseen verrattuna. Lupauksiin, joiden mukaan veronalennukset maksavat itsensä taloudellisen kasvun voimistumisen kautta, ei aikuisten oikeasti uskone oikein kukaan. Valtionvelan arvioidaan paisuvan uudistuksen johdosta 10 vuoden kuluessa reilulla biljoonalla dollarilla. Tämä on paljon, mutta ei toki varsinaisesti vie liittovaltion velkaa ns. nextille levelille. Kun budjettivaje ja velka ovat jo valmiiksi suuret, syntyvän fiskaalisen aukon kanssa on silti aikanaan odottamassa uudet hankalat painiottelut.
On mahdollista, että uudistus nopeuttaa talouskasvua lähivuosina, kun yrityksille ja ihmisille jää enemmän rahaa käteen. Vaikutus lienee kuitenkin monesta syystä vaatimaton. Yhdysvalloissa on jo valmiiksi jotakuinkin täystyöllisyys, ja sikäli kuin lisäkasvua on syntyäkseen, ajoitus näyttää suhdannepoliittisesti juuri väärältä. Veronkevennykset ovat näet suurimmillaan heti alussa, jolloin arvioidaan elettävän vielä hyvää suhdannevaihetta. Jos keskuspankki toimii normaaliin tapaan, se pyrkii ottamaan boolimaljan pois inflaatiouhan torjumiseksi, mutta elvyttävän finanssipolitiikan ja kiristävän rahapolitiikan kombinaatio menee harvemmin nappiin.
Eniten pöyristystä on saanut osakseen veronkevennysten jakautuminen eri tuloluokkien kesken. Kevennykset painotetaan kylmän viileästi ylimpiin tuloluokkiin tavalla, jota meillä, missä tulonjakokeskustelu käydään ihan eri puolella gini-kertoimen desimaalipilkkua, on vaikea käsittää. Painottuminen koskee niin tuloveroa kuin jäämistöveroakin, sen lisäksi, että yhtiöverokevennysten ajatellaan hyödyttävän erityisesti osakkeenomistajia. Alemmille tuloluokille tarjotaan lähinnä verbaliikkaa, jonka mukaan uudistuksessa on ajateltu juuri heitä. Sivutuotteena Obamacare’iä koverretaan.
Tosin on hyvä muistaa, että puoluepoliittisten suhdanteiden mukaan reippaastikin heiluva verotus on USA:n politiikan pitkän linjan mukaista.
Uudistuksen valmisteluvaihe on ollut myös poliittisten lehmänkauppojen ja lobbauksen kulta-aikaa. Valmistelua seuraavat ovat saaneet tutustua niin yksityislentokoneiden huoltotyön verovapauteen kuin marijuana-alalle räätälöityihin verotukiin. Washingtonin lobbarirekisterin 11 000 nimestä noin 6 000 liittyy veroasioihin.
Uudistus tullee kulkemaan historiassa istuvan presidentin nimellä. Näin on myös edellisen suuren veroreformin laita. Tarina kertoo, että kun presidentti Reaganille esiteltiin vuonna 1985 kolme paksua nidettä käsittänyt uudistusesitys, hänellä oli vain yksi kysymys: säilyykö country clubien jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus? Vastaus oli myönteinen ja tie oli auki historialliselle Reaganin verouudistukselle.
Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja.
Tagit: