Valtion Eläkerahaston sijoitustuotto -0,8 prosenttia

Julkaistu 25.8.2016 klo 11.41

Valtion Eläkerahaston (VER) ensimmäisen vuosineljänneksen sijoitustuotto oli -0,8 prosenttia. VERin sijoitusten keskimääräinen vuosituotto viimeiseltä viideltä vuodelta oli 5,5 ja kymmeneltä vuodelta 4,1 prosenttia.    

Sijoitusomaisuuden markkina-arvo maaliskuun lopussa oli 17,6 miljardia euroa (17,9 miljardia euroa 31.12.2015). Salkusta 47,9 prosenttia oli korkosijoituksia, 42,8 prosenttia osakesijoituksia ja 8,0 prosenttia muita sijoituksia.

  • Markkinoita heilutti ensimmäisellä neljänneksellä spekulointi kolmesta k:sta: kasvusta, Kiinasta ja keskuspankeista. Vuoden ensimmäiset viikot olivat etenkin osakemarkkinoilla historiallisen kurjat. Vaikka palautuminen oli sen jälkeen ripeää, osakesijoitusten tuotto jäi pakkasen puolelle, toteaa toimitusjohtaja Timo Viherkenttä.

  • Ilonaiheena olivat korkosijoitukset, joiden tuotto oli noin kaksi prosenttia huolimatta vuoden alun hyvin matalista korkotasoista. Helmikuussa alkanut osakemarkkinoiden toipuminen on jatkunut toisen neljänneksen alussa, sanoo Viherkenttä.

VERin tammi-maaliskuun eläkemaksutulot olivat arviolta 356 miljoonaa euroa ja valtion talousarvioon siirrettiin yhteensä 446 miljoonaa euroa. VER siirtää valtion talousarvioon vuosittain määrän, joka vastaa 40:tä prosenttia valtion eläkejärjestelmän vuotuisesta eläkemenosta. Vuoden 2015 lopussa valtion eläkejärjestelmän eläkevastuusta oli rahastoituna 19 prosenttia.

Lisätietoja:

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Viherkenttä puh: (09) 2515 7010.

Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VERin sijoitussalkun markkina-arvo oli 17,6 miljardia euroa maaliskuun 2016 lopussa.

Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt luvut ovat alustavia ja tilintarkastamattomia.