Kuka mahtaa vielä muistaa, kuinka Nokian ulkomaalaisomistuksen kasvaessa 1990-luvun lopulla meillä alettiin puhua vähän pilkallisesti, että yhtiö liukuu amerikkalaisen kukkahattukansan omistukseen? Yhdysvaltalaiset eläkerahastot olivat tuolloin alkaneet hankkia merkittäviä määriä Nokian osakkeita. Viimekätisten edunsaajien päähinemieltymyksistä ei liene ollut varsinaista näyttöä.
Eläkerahastoista on vuosikymmenten mittaan tullut sijoitusmarkkinoiden jättiläisiä ja myös suuria omistajia lähes kaikissa listatuissa yhtiöissä. OECD:n mukaan eläkerahastojen sijoitusvarallisuus oli vuonna 2014 yhteensä runsaat 28 tuhatta miljardia USA:n dollaria. Se on paljon rahaa.
Maailman sijoitusmarkkinoilla eläkerahastot ovat yksi kolmesta keskeisestä karkeasti samansuuruisesta institutionaalisesta ryhmästä vakuutusyhtiöiden ja sijoitusrahastojen ohella. ”Karkea samansuuruisuus” vaatii tosin tässä noin viiden tuhannen miljardin dollarin tarkkuustasoa, joka ei ihan kaikissa yhteyksissä sovellu kuvaamaan samaa suuruusluokkaa.
Mutta minkälaisia olioita eläkerahastot lopulta ovat?
Kaikki ovat ainakin jollain tavoin olemassa varojen rahastoimiseksi ja sijoittamiseksi tulevia eläkkeitä varten. Siihen yhteiset piirteet melkein loppuvatkin.
Eläkerahaston perikuva on jonkin yhtiön kollektiiviseen lisäeläkejärjestelmään eläkemaksuja keräävä ja sijoittava rahasto, joka on läheisessä yhteydessä yhtiöön, mutta siitä erillään. Suomessa tätä kuvausta vastaa lisäeläkesäätiö. Läntisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa näitä rahastoja on kuitenkin tuhansittain ja monet niistä ovat suuria.
Kun työntekijöiden asema on usein merkittävä myös eläkerahastojen hallinnossa, on vilauteltu pension fund socialism -käsitettä kuvaamaan työntekijöiden omistuksen vahvistumista yrityksissä eläkerahastojen kautta. Yleensä eläkerahastojen sijoitukset on toki hajautettu yksinomaan tai myös oman yhtiön ulkopuolelle. Muistamme silti, kuinka monet Enronin työntekijät menettivät työpaikkansa lisäksi suuren osan eläkkeistään yhtiön eläkerahaston sijoitettua - Enroniin.
Vaikka tällaiset yhtiöiden - ja joskus myös toimialojen – rahastot ovat lukumääräisesti ylivoimainen ryhmä, lähes kaikki suurimmat eläkerahastot ovat itse asiassa tavalla tai toisella julkisen sektorin rahastoja. Nämä voivat olla joko valtion vastuulla olevan yleisen eläkejärjestelmän vastuita varten tai julkisen sektorin työntekijöiden eläkkeisiin varautumiseksi.
Esimerkiksi Norjan mahtava valtiollinen eläkerahasto turvaa valtion vastuulla olevan yleisen eläkejärjestelmän rahoitusta. Hollantilaiset ja pohjoisamerikkalaiset suurrahastot hoitavat puolestaan julkisen sektorin työntekijöiden (lisä)eläkkeitä.
Suomi on tässä oman tien kulkija. Kansainvälisesti tyypillisiä eläkerahastoja vastaavilla lisäeläkesäätiöillä ja lisäeläkekassoilla on meillä pieni rooli. Kun lakisääteiset eläkkeet ovat muissa maissa valtion hoidossa, suomalaisilla työeläkeyhtiöillä tai Kevalla ei oikein ole ulkomailla suoria verrokkeja.
Myöskään Valtion Eläkerahastolle ei löydy kaikin tavoin vastaavaa ulkomaista kollegainstituutiota. Euroopassa ja muuallakin on kuitenkin joukko osin samantyyppisiä toimijoita. Eläkerahastotoimiala on siitä vänkä, että rahastot eivät useimmiten kilpaile keskenään jokaisen hoitaessa omaa leiviskäänsä. Kun vaikkapa valtiollisella eläkerahastolla ei ole mitään tarvetta piilotella hyviä käytäntöjä tai innovaatioita toisen valtion eläkerahastolta, rahastot voivat oppia toisiltaan eivätkä hyvät ideat ole muilta pois.
Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja
Tagit: