Velkakatto – USA:n piukka pakkopaita

20.3.2017 klo 11.05 Timo Viherkenttä

Yhdysvaltojen uudella hallinnolla on ylitettävänä monta estettä rajun muutosohjelman toteuttamisessa. Yksi näistä on satavuotinen debt ceiling, joka määrittää sitovasti liittovaltion velan enimmäissuuruuden. Velkakatto oli väliaikaisesti poissa käytöstä vajaan puolentoista vuoden ajan, mutta se palasi voimaan maaliskuun puolivälissä.

Velkakatto on Yhdysvalloissa ollut fiskaalihaukkojen – tiukan finanssipolitiikan ajajien – lemmikki, jolla on pyritty rajoittamaan liittovaltion velkaantumista.

Velan enimmäismäärä on yksi vaihtoehto finanssipoliittiseksi säännöksi. Tällaisille säännöille on monia hyviä perusteita, vaikka voikin kysyä, mitä järkeä on siinä, että poliitikot antavat omalla päätöksellään sitoa itsensä Odysseuksen tapaan pitääkseen itsensä kurissa.

Myös EU:n ja Suomen finanssipoliittiseen sääntökehikkoon sisältyy velan määrään liittyviä sääntöjä ja tavoitteita. Vaikka unionin säännöt julkisen velan enimmäismäärästä suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat juridisesti velvoittavia, niiden tulkintaan liittyy tunnetusti joustoelementtejä ja jäsenvaltiot ovat rikkoneet rajoja jatkuvasti ilman seuraamuksia. Se joka käyttäisi sellaisia vanhan maailman vertauksia, joita Tommi Uschanov taannoin kolumnissaan Helsingin Sanomissa arvosteli, saattaisi viitata sikaan pellossa.

USA:n velkakatto, joka on nyt noin 20 biljoonaa (siis trillion, ei billion) dollaria, on toista maata. Se on aikuisten oikeasti sitova. Kun velkakatto tulee vastaan, uutta velkaa ei oteta ja jos rahaa ei ole, laskujen maksaminen loppuu. Merkittäviäkin liittovaltion toimintoja saattaa kohdata shutdown.

Vaikka velka on jo käytännössä tapissa, tilanne ei ole ihan vielä kriittinen, koska liittovaltiolla on noin 200 miljardia dollaria rahaa. Tällä määrällä (joka on vähemmän kuin Applella tai Googlella) liittovaltio selviää muutaman kuukauden. Lisäksi budjettikavereilla on aina jokunen piilotasku, mutta viimeistään syksyllä rahat näyttäisivät loppuvan.

Uudella hallinnolla on kiperä tilanne. On ilmiselvää, että suuria suunnitelmia veronalennuksista, infraohjelmasta ja sotavoimien varustamisesta ei pystytä toteuttamaan velkakaton puitteissa – ainakaan jos pidetään kiinni luvatusta keskeisten sosiaaliturvaohjelmien säilyttämisestä.

Yleensä velkakattoa on tarpeen vaatiessa lopulta nostettu poliittisten vääntöjen jälkeen. Näin ehkä nytkin käy, jollei velkakatosta luovuta kokonaan. Kun kongressi ja valkoinen talo ovat saman puolueen hallussa, ratkaisujen tekeminen ei ensi näkemältä tunnu mahdottoman vaikealta. Republikaaneissa on kuitenkin vahva siipi, jolle velkakatto on erityisen rakas. Tähän siipeen on ainakin aiemmin kuulunut myös uusi budjettipäällikkö. Nykyinen presidenttikin tviittasi muutama vuosi sitten, kuinka hämmentävää on olla puolueessa, joka meni hyväksymään velkakaton noston.

Presidentti joutuu nykyisestä velkarajasta irtaantumiseksi hankkimaan tukea joko oman puolueensa jyrkiltä fiskaalihaukoilta tai sitten demokraateilta, jotka eivät vanhastaan ole olleet velkakaton erityisiä kannattajia. Kumpikaan vaihtoehto ei onnistu ilman mittavia vastamyönnytyksiä. Tällainen tuhansien miljardien dollarien diili on presidentinkin asteikolla HUGE.

 

Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja.

2E7A1735 copy pieni.jpg

Tagit: